Runo käsittelee myös ajatusta taiteesta muiston säilyttämiskeinona. Puhuja sanoo:"Kun täältä olen viimein poissa / silloin maailma, joka rakasti minua kerran, voi nähdä / mikä minä olin, ja olla viholliseni." Tämä viittaa siihen, että puhuja uskoo, että hänen taiteensa antaa hänelle mahdollisuuden jatkaa olemassaoloaan jollakin tavalla kuolemansa jälkeen. Hän on myös tietoinen siitä, että maailma voi kääntyä häntä vastaan, kun hän on poissa, mutta uskoo, että hänen taiteensa varmistaa, että hänet muistetaan.
Runon viimeiset rivit ovat erityisen koskettavia. Puhuja sanoo:"Näin kaikella on loppunsa, mikä alkoi, / elämämme on vain väli." Tämä viittaa siihen, että puhuja on tietoinen elämän ohikiitävästä luonteesta ja että hän yrittää löytää keinon kohdata oma kuolevaisuutensa. Runo päättyy puhujan sanoihin:"Oi sitten niin siveitä ja viisaita miehet olivat, / ettei rikkaus eikä maine, / ei rakkaus eikä himo houkutellut heitä tänne / kunnes he hyväksyivät häpeänsä." Tämä viittaa siihen, että puhuja uskoo, että ainoa tapa saavuttaa todellinen rauha on luopua maallisista haluista ja elää siveyttä ja viisautta.
Donnen runo "His Picture" on voimakas ja liikuttava meditaatio kuolevaisuuden ja taiteen teemoista. Puhujan tietoisuus omasta kuolevaisuudestaan ja pyrkimyksensä säilyttää jotain itsestään taiteen kautta ovat molemmat syvästi liikuttavia, ja runo päättyy irtisanoutumiseen ja elämän ohikiitävän luonteen hyväksymiseen.