1. Vesitiiviiden osastojen sisällyttäminen:
Yksi Titanicin suurimmista suunnitteluvirheistä oli yhden, pitkän vesitiiviin osaston läsnäolo. Jäävuoren kanssa törmäyksen jälkeen vaurio aiheutti useiden näistä osastoista tulvimisen, mikä johti lopulta uppoamiseen. Tämän ratkaisemiseksi laivoissa alettiin käyttää useita pienempiä vesitiiviitä osastoja. Jos rikkoutuminen tapahtuu yhdessä osastossa, muut pysyvät ehjinä, mikä estää progressiivisen tulvan ja lisää selviytymismahdollisuuksia.
2. Pelastusveneen säännöt ja kapasiteetti:
Titanicin katastrofin jälkeen otettiin käyttöön tiukat pelastusveneen kapasiteettia koskevat määräykset. Kansainvälinen yleissopimus ihmishengen turvallisuudesta merellä (SOLAS) perustettiin vuonna 1914 asettamaan standardeja hengenpelastusvälineille. Se määräsi, että matkustaja-aluksilla on riittävästi pelastusveneitä kaikkien matkustajien ja miehistön jäsenten majoittamiseksi. Myös säännöllisiä tarkastuksia ja harjoituksia vaadittiin pelastusvenetoimenpiteiden valmiuden varmistamiseksi.
3. Jääpartioon ja navigointiin tehdyt parannukset:
Vastauksena Titanicin törmäykseen jäävuoreen perustettiin International Ice Patrol tarkkailemaan ja raportoimaan jäävuorten esiintymisestä Pohjois-Atlantin laivaväylillä. Tämä auttoi aluksia navigoimaan turvallisemmin tarjoamalla kriittistä tietoa mahdollisista vaaroista. Lisäksi alukset alkoivat käyttää uusia navigointiteknologioita, kuten tutkaa ja kaikuluotausta parantaakseen kykyään havaita esteitä vedessä.
4. Radioviestintä ja hätäsignaalit:
Titanicin uppoaminen korosti tehokkaan viestinnän tärkeyttä hätätilanteissa. Tästä syystä otettiin käyttöön määräyksiä, jotka vaativat aluksia jatkuvan radiovahdin ja hätäsignaalien lähettämisen hätätilanteissa. Radiolennätyksen (langattoman lennätyksen) käyttö tuli pakolliseksi, jolloin alukset pystyivät kommunikoimaan keskenään ja ranta-asemien kanssa pitkiä matkoja.
5. Hätäevakuointimenettelyt:
Laivojen suunnittelijat ja operaattorit tarkistivat hätäevakuointimenettelyjä Titanicin onnettomuudesta saatujen kokemusten perusteella. Kokoontumisharjoitukset ja pelastusvenemenettelyt standardisoitiin sen varmistamiseksi, että matkustajat ja miehistö ovat koulutettuja ja valmiita hätätilanteisiin. Selkeät opasteet, parannetut evakuointireitit ja valaistusjärjestelmät otettiin käyttöön helpottamaan tehokasta evakuointia heikossa valaistuksessa tai yöaikaisissa hätätilanteissa.
6. Laivanrakennusstandardit ja -tutkimukset:
Titanicin katastrofi johti tiukempiin laivanrakennusstandardeihin ja kattavampiin tutkimuksiin alusten rakenteellisen eheyden varmistamiseksi. Luokituslaitokset, kuten Lloyd's Register, ottivat käyttöön uusia säännöksiä rungon suunnittelusta, laipioiden rakenteesta, niittauksesta ja materiaalispesifikaatioista. Aluksille tehtiin tiukat tarkastukset rakentamisen aikana ja koko niiden käyttöiän ajan näiden standardien noudattamisen varmistamiseksi.
7. Turvallisuuskasvatus ja koulutus:
Titanicin uppoamisen jälkeen panostettiin uudelleen sekä matkustajien että miehistön turvallisuuskoulutukseen. Hätätoimenpiteet, pelastusvenekäytännöt ja yleiset turvallisuustoimenpiteet tiedotettiin tehokkaasti matkustajille heidän valmiutensa parantamiseksi. Miehistön jäsenet saivat erikoiskoulutusta navigointiin, vahinkojen hallintaan ja hengenpelastustekniikoihin.
Nämä muutokset laivanvalmistusteollisuudessa paransivat merkittävästi turvallisuusstandardeja ja auttoivat estämään tulevia samankaltaisia katastrofeja. Titanicin uppoamisesta saadut opetukset muokkaavat edelleen tapaa, jolla matkustaja-aluksia suunnitellaan, käytetään ja säännellään matkustajien ja miehistön turvallisuuden ja hyvinvoinnin varmistamiseksi merellä.