1. Synoptinen ongelma :Synoptiset evankeliumit paljastavat monia yhtäläisyyksiä sisällössä, rakenteessa ja jopa sanamuodossa. Tätä ilmiötä kutsutaan usein "synoptiseksi ongelmaksi". Tutkijat uskovat, että nämä yhtäläisyydet osoittavat jonkinlaista kirjallista riippuvuutta näiden evankeliumien välillä.
2. Kahden lähteen hypoteesi :Yksi selitys synoptiselle ongelmalle on kahden lähteen hypoteesi. Tämä hypoteesi viittaa siihen, että Matteus ja Luukas käyttivät ensisijaisesti kahta lähdettä laatiessaan evankeliumiaan:Markuksen evankeliumia (josta he molemmat ovat vahvasti riippuvaisia) ja hypoteettista Jeesuksen sanojen ja opetusten kokoelmaa, jota usein kutsutaan "Q"-lähteeksi.
3. Q-lähde :"Q"-lähde tai "Quelle" (saksaksi "lähde") on termi, jota käytetään viittaamaan hypoteettiseen evankeliumiin tai kokoelmaan Jeesuksen opetuksia, joita Matteus ja Luukas käyttivät itsenäisesti Markuksen lisäksi. Tutkijat rekonstruoivat Q:n sisällön Matteuksen ja Luukkaan yleisen aineiston perusteella, jota ei löydy Markuksen evankeliumista.
4. Kolmin perinne: "Kolminkertainen perinne" viittaa kohtiin tai sanoihin, jotka Matteus, Markus ja Luukas jakavat. Näitä ovat muun muassa kertomus Jeesuksen kasteesta, vertaukset kylväjästä, sinapinsiemenestä ja tuhlaajapojasta. Kolminkertainen perinne tarjoaa todisteita yhteisestä suullisesta tai kirjallisesta perinteestä, joka vaikutti synoptisten evankeliumien kehitykseen.
5. Kaksoisperinne :"Kaksoisperinne" viittaa kohtiin tai sanoihin, jotka Matteus ja Luukas jakavat, mutta joita ei löydy Markuksen evankeliumista. Näitä kohtia ovat vuorisaarna/tasangolla, autuaita, Herran rukous, vertaus laupiaasta samarialaisesta sekä erilaisia ohjeita ja vertauksia. Kaksinkertainen perinne viittaa kirjalliseen yhteyteen Matteuksen ja Luukkaan välillä, joka on suurempi kuin heidän riippuvuus Markuksestaan.
6. Sondergut :Termi "Sondergut" (saksaksi "erityinen hallussapito") viittaa materiaaliin, joka on ainutlaatuista tietylle evankeliumille ja jota ei löydy kahdesta muusta synoptisesta evankeliumista. Matteuksella, Markuksella ja Luukkaan evankeliumilla on kullakin omat osiot ja kohdat (esim. Matteuksen ja Luukkaan lapsenkengissä olevat kertomukset ja Luukkaan vertaus rikkaasta hullusta), joita ei ole muissa evankeliumeissa.
Nämä synoptisten evankeliumien kirjalliset suhteet antavat oivalluksia tavoista, joilla varhaiskristilliset yhteisöt välittivät ja kehittivät suullista ja kirjallista perinnettä Jeesuksesta ja hänen opetuksistaan. Ne myös valaisevat evankeliumin laatimisprosessia ja kunkin evankelistan teologisia näkökulmia ja painotuksia.