1. Ironia ja kontrasti :Runo asettaa vastakkain Ozymandiasin ("Minun nimeni on Ozymandias, kuningasten kuningas;...") suuret väitteet hänen murenevan patsaan ja aution ympäristön autioon todellisuuteen. Tämä kontrasti korostaa hänen oletetun ikuisen loistonsa ironiaa ja korostaa turhuutta. hänen yrityksistään saavuttaa kuolemattomuus aineellisella omaisuudella.
2. Patsaan symboliikka :Särkynyt patsas ja sitä ympäröivä autiomaa toimivat voimakkaina symboleina. Patsaan särkyneet kasvot edustavat inhimillisten saavutusten erehtymistä ja ohimenevyyttä, kun taas aavikon laajuus korostaa mahtavimpienkin hallitsijoiden merkityksettömyyttä ajan ja luonnon edessä.
3. Perinnön kyseenalaistaminen :Runo herättää kysymyksiä perinnön luonteesta. Sen sijaan, että hänet muistettaisiin teoistaan tai vaikutuksistaan, Ozymandiasille jää vain fragmentti patsaasta, joka itse on pelkistetty turistinähtävyykseksi. Tämä kutsuu lukijan pohtimaan vallan, valloituksen ja kunnian tavoittelun todellista arvoa.
4. Kuolevaisuus ja ajan kuluminen :Rivit "Ei mitään muuta kuin jää:Round the decay/ Of the colossal wwreck, rajaton ja paljas" korostavat ajan säälimätöntä kulumista ja lopullista rappeutumista, joka odottaa kaikkia inhimillisiä pyrkimyksiä. Ozymandiasin yritykset ikuistaa itseään mahtavien rakenteiden kautta lopulta perääntyvät luonnon ja ajan voimia, jotka korostavat ihmisen olemassaolon ohimenevää.
5. Lukijan heijastus :Runo saa lukijat pohtimaan vallan luonnetta ja inhimillistä tunnustamisen ja pysyvän vaikutuksen halua. Shelley haastaa lukijat pohtimaan, onko monumenttien rakentaminen ja ikuisen loiston etsiminen mielekästä toimintaa vai johtaako se lopulta pettymykseen ja rappeutumiseen.
Pohjimmiltaan lukija tarkastelee Ozymandian saavutuksia skeptisesti, ironisesti ja vallan haurauden ja inhimillisten kunnianhimojen haussa ikuisuuden sekä ajan ja luonnon anteeksiantamattomien voimien taustalla.