Runon sävy kuitenkin muuttuu nopeasti, kun puhujan alkuperäinen kunnioitus muuttuu turhautuneeksi ja jopa kaunaksi. Hän syyttää muusaa "haihtumattomuudesta" ja "julmasta", valittaen, että tämä "tulee vain, kun hän haluaa" ja jättää hänet tuntemaan itsensä tyhjäksi ja hylätyksi. Tämä muusan esittäminen vaikeaselkoisena ja omituisena hahmona kuvastaa haasteita ja epävarmuustekijöitä, joita runoilijat usein kohtaavat luomisprosessissaan.
Puhuja jatkaa kuvaamaan fyysistä ja emotionaalista kuormitusta, jonka hänen museon tavoittelu on vaatinut häneltä. Hän puhuu "pitkistä odottamisen öistä" ja "epäonnistumisen katkerasta mausta", joka liittyy hänen yrityksiinsä. Tämä viittaa siihen, että luova prosessi ei ole vain inspiraatiokysymys, vaan siihen liittyy myös kovaa työtä, kurinalaisuutta ja halukkuutta kestää pettymyksiä.
Vaikeuksista huolimatta puhuja vahvistaa viime kädessä omistautumisensa runoudelle ja muusalle. Hän julistaa "laulaansa", vaikka se merkitsisi hylkäämisen ja epäselvyyden kohtaamista, koska hän uskoo, että hänen runollinen äänensä on elintärkeä keino ymmärtää ja ilmaista ihmiskokemusta. Tämä päätöslauselma viittaa siihen, että puhuja on sopeutunut runoilijan haasteisiin ja on valmis ottamaan vastaan sekä luovan matkan ilot että koettelemukset.
Kaiken kaikkiaan "To the Muse" tarjoaa vivahteikkaan ja introspektiivisen tutkimuksen runollisen inspiraation luonteesta sekä runoilijoiden ja heidän muusojen välisestä monimutkaisesta suhteesta. Monimutkaisen kuvaston ja emotionaalisen rehellisyyden avulla Wright vangitsee kaipuun, turhautumisen ja syvän sitoutumisen, joka liittyy taiteelliseen luomiseen.