Runo maalaa elävän kuvan junamatkasta maaseudun halki, ja raiteiden rytminen syke toimii sydämenlyöntinä. Ensimmäisessä säkeessä puhuja keskittyy rytmiseen "pyörien napsautukseen", kun juna kulkee hiljaisen maaseudun halki. Junan pilli lisää tätä rytmistä kakofoniaa, jolloin siitä tulee aavemainen "kiiraava huuto". Tämä ääni on jyrkässä ristiriidassa maiseman rauhallisen kauneuden kanssa, jossa on rauhallisia peltoja ja kuun suutelemia laitumia.
Toinen ja kolmas säkeistö keskittyvät junan kulkuun pienten asemien läpi ja siellä odottavien elämään. Kaiutin vangitsee ohikiitäviä hetkiä ohikulkijoiden ja odottavien hahmojen välillä. Junan ja aseman ikkunoiden valot paljastavat ihmisen sisällä olevia kokemuksia yksinäisyydestä kiireeseen. Puhuja tarkkailee matkustajia lukemassa, katselemassa kuuta ja pohtimassa elämäänsä esittäen mikrokosmoksen ihmisen tunteiden ja toimintojen kirjosta.
Viimeinen säkeistö päättää matkan, kun juna pysähtyy puhujan määränpäähän. "Hiljaisuuden kiire", äkillinen hiljaisuuden puhkeaminen matkan rytmien äänien jälkeen, on jyrkkä muutos. Kaiutin syttyy "kylmän vaalean kuun alle", mikä viittaa siihen, että matka on vienyt heidät toiseen maailmaan, kaukana niistä meluisista kappaleista ja asemista, jotka he ovat juuri jättäneet taakseen.
Kirjallisilta laitteilta runo on runsas kuva- ja personifikaatio. Junan pyörät "naksahtavat kuin sydän" ja pilli huutaa "kiivaa". Kuuta kuvataan "kylmäksi ja kalpeaksi", ja rautatieasemat ovat kuin "nukkuvia koiria". Johansnes käyttää myös kontrastia tehokkaasti korostaakseen eroa rauhallisen maaseudun ja meluisan junan välillä sekä pääteaseman hiljaisuutta matkan meluihin verrattuna.
Kaiken kaikkiaan "Night Train" on aistillisesti rikas kuvaus junamatkasta, joka tutkii rytmin ja kontrastien teemoja samalla kun kutoo inhimillisiä kokemuksia maaseudun kuvakudoksiin.