Totta vai tarua, pitäisikö runon äänen kaikua sen tunnetta?

Lausunto "Runon äänen pitäisi kaikua sen tunnetta" on esimerkki äänisymboliikasta, kirjallisesta välineestä, jossa sanojen äänet matkivat tai ehdottavat niiden merkityksiä. Tätä tekniikkaa käytetään usein runoudessa parantamaan teoksen tunnelmaa, tunnelmaa tai mielikuvia. Esimerkiksi runo soljuvasta purosta saattaa käyttää alliteraatiota, assonanssia ja konsonanssia jäljittelemään veden ääntä; myrskyisestä merestä kertova runo saattaa käyttää ankaria, räjähtäviä ääniä; ja runo lempeästä tuulesta saattaa käyttää pehmeitä, kuiskavia ääniä. Vaikka käytössä on tärkeää luoda harmonia äänen ja mielen välille runon yleisen esteettisen kokemuksen parantamiseksi lukijoille, kaikilla lukijoilla ei ole universaalia aistinvaraista ja havainnollista ymmärrystä kielestä, joten tämä väite ei pidä paikkaansa tietyltä kannalta katsottuna. Loppujen lopuksi runous on yksilölliselle tulkinnalle avoin taidemuoto, eivätkä kaikki lukijat välttämättä havaitse tai koe äänisymboliikkaa.