Aivan kuten pilvet, jotka "sulavat ja katoavat jälkiä jättämättä", myös puhujan ajatukset ja tunteet ovat ohimeneviä ja alati muuttuvia. Hän saa lohtua tiedosta, että kuten pilvet, hänen tunteensa lopulta ohittavat ja hän löytää jälleen rauhan.
Runo käsittelee myös epätäydellisyyden kauneuden teemaa. Puhuja huomauttaa, että pilvet eivät ole täydellisiä – ne ovat usein epämuodostuneita tai epätäydellisiä – mutta tämä ei vähennä niiden kauneutta. Samalla tavalla puhuja omaksuu omat puutteensa ja epätäydellisyytensä tietäen, että ne ovat osa sitä, mikä tekee hänestä ainutlaatuisen ja erityisen.
Viime kädessä "pilvi" on elämän kauneuden ja pysymättömyyden juhla. Runo muistuttaa, että myös muutoksen ja epävarmuuden keskellä on vielä paljon kiitollisuutta ja arvostettavaa.
Tässä runon tarkempi analyysi:
* Runon alussa puhuja kuvailee pilviä "kuin hattara, kuin popcorn, kuin jäätelö". Nämä vertailut ovat leikkisiä ja lapsellisia, ja ne herättävät ilon ja viattomuuden tunteen.
* Tämän jälkeen puhuja kuvailee pilviä "muuttavan muotonsa, värin muutoksina" ja huomauttaa, että ne ovat "aina liikkeessä, eivät koskaan paikallaan". Nämä kuvat viittaavat siihen, että pilvet ovat jatkuvasti muuttuvassa tilassa ja että ne eivät ole koskaan samanlaisia hetkestä toiseen.
* Puhuja vertaa pilviä ajatuksiinsa ja tunteisiinsa, jotka myös muuttuvat jatkuvasti. Hän huomauttaa, että he ovat "yhtä levotonta kuin lapsi" ja että he "lentävät pois niin nopeasti". Tämä vertailu korostaa puhujan ajatusten ja tunteiden ohikiitävää luonnetta ja muistuttaa, että ne eivät aina ole luotettavia tai vakaita.
* Puhuja saa lohtua tiedosta, että kuten pilvet, hänen ajatuksensa ja tunteensa lopulta ohittavat ja hän löytää jälleen rauhan. Hän sanoo:"Katson heidän kulkevan ohitse ja tiedän, etten ole yksin." Tämä lausunto on vahva vahvistus ihmiskokemuksesta, ja se muistuttaa meitä siitä, että meitä kaikkia yhdistävät yhteiset tunteemme.
* Runo päättyy puhujan omaksumiseen omat puutteensa ja epätäydellisyytensä. Hän sanoo:"En ole täydellinen, mutta olen kaunis." Tämä lausunto on muistutus siitä, että meidän ei pitäisi pelätä omia epätäydellisyyksiämme, vaan mieluummin hyväksyä ne osana sitä, mikä tekee meistä ainutlaatuisia ja erityisiä.
Lopuksi Sandra Cisnerosin "Cloud" on voimakas ja liikuttava meditaatio pilvien luonteesta, niiden pysymättömyydestä ja niiden kyvystä herättää sekä iloa että surua. Runo muistuttaa, että myös muutoksen ja epävarmuuden keskellä on vielä paljon kiitollisuutta ja arvostettavaa.