Ensimmäisessä säkeistössä runoilija myöntää, että hän usein laiminlyö rukouksen, vaikka tietää sen tärkeyden. Hän tunnustaa inhimillisen heikkoutensa ja myöntää olevansa hajamielinen ja huolissaan jokapäiväisen elämän "sotkusta". Runoilija kuitenkin ymmärtää, että rukous on voiman, rauhan ja johdatuksen lähde, ja hän kaipaa syvempää yhteyttä jumalalliseen.
Toisessa säkeistössä runoilija myöntää, että rukous ei ole vain palvelusten pyytämistä tai anomista. Sen sijaan kyse on jumalallisen läsnäolon tunnustamisesta omassa elämässä ja kiitollisuuden ja alistumisen ilmaisemisesta korkeammalle voimalle. Runoilija pohtii rukouksen mysteeriä ja sitä, kuinka se voi siirtää ihmisen fyysisen maailman ulkopuolelle.
Kolmas säkeistö korostaa rukouksen muuntavaa voimaa. Runoilija kokee hetkiä, jolloin hän tuntee syvän yhteyden jumalalliseen ja tuntee tyyneyttä ja täyttymystä. Näinä hetkinä hän tajuaa, että rukous ei ole yksisuuntaista kommunikaatiota, vaan kaksisuuntaista dialogia, jossa yksilö ei vain puhu, vaan myös kuuntelee jumalallista.
Viimeisessä säkeessä runoilija tunnustaa, että rukous on elinikäinen matka, ja hän ilmaisee halunsa jatkaa syvemmän yhteyden etsimistä jumalalliseen. Hän näkee rukouksen keinona ylittää rajoitukset ja päästä korkeammalle henkisen ymmärryksen tasolle. Runo päättyy voimakkaaseen kutsuun, jossa runoilija rukoilee jumalallista ohjaamaan ja valaisemaan hänen polkuaan, johtaen hänet sisäisen rauhan ja valaistumisen tilaan.
Kaiken kaikkiaan M. Athar Tahirin "Prayer" on syvästi henkilökohtainen ja hengellinen runo, joka tutkii rukouksen muuntavaa voimaa ja syvällistä yhteyttä yksilön ja jumalallisen välillä.