Coleridgen runo tutkii unen ja todellisuuden ulottuvuuksia, kun runoilija saa inspiraationsa oopiumin aiheuttamasta unelmasta kuvitella nautintokupolia, sen puutarhoja ja pyhää Alf-jokea. Elävien kuvien ja aistikuvausten avulla Coleridge välittää kunnioituksen, ihmetyksen ja luovan ylivoimaisuuden tunteen. Runosta tulee ihmisen mielikuvituksen juhla, joka korostaa sen kykyä luoda fantastisia maailmoja ja kokemuksia.
Runon keskeinen idea sisältää kuitenkin myös luovuuden ohikiitävän luonteen. Coleridgen näkemys katkeaa, ja hän tuntee menetystä ja kaipuuta. Runo herättää kysymyksiä luomisprosessin rajoituksista ja jännitteistä taiteilijan halun ilmaista mielikuvituksensa täysillä ja todellisuuden asettamien haasteiden välillä.
Viime kädessä "Kubla Khan" pohtii runollisen inspiraation muuntavaa voimaa, ihmisen pyrkimystä kauneuteen ja loistoon sekä itse luovan toiminnan monimutkaisuutta. Se toimii muistutuksena siitä, että vaikka näkemyksemme suuruudesta saattavat jäädä keskeneräisiksi, mielikuvitus ja luova impulssi voivat kuljettaa meidät poikkeuksellisiin ulottuvuuksiin ja inspiroida ajattomien taideteosten luomiseen.