Valtakunnissa, joissa varjot tanssivat,
Surullinen tarina avautuu,
Missä toivo ja elämä ovat transsia,
ja sydämet särkyvät sanoista
Rakas olento on kuollut,
Heidän läsnäolonsa on nyt tyhjiö,
Jättää arpia, jotka eivät anna periksi
Surun verhossa olemme pojuja.
Voi itkeä, te taivaat itkette
Menetyksen vuoksi meidän on kestettävä
Muistojen kautta säilytämme,
Liekki, joka kerran paloi puhtaana
Kuten syksyn lehdet ne putoavat kevyesti,
Heidän henkensä ottaa lomansa
Silti sydämen sisällä he asuvat
Rakkaudessa he tulevat raskaaksi
Heidän äänensä, ikuisesti kaiverrettu,
Mielessämme kaikuvat
Heidän lämpönsä ja ystävällisyytensä syvään kaiverrettuina
lohtu, jonka ihminen löytää
Kyynelten kautta etsimme lohtua
Pimeyden ja harmaan keskellä
Sillä heidän jälkeensä he ovat jättäneet jäljen
Rakkaudesta, joka ei katoa
He matkaavat eteenpäin, henkemme kohoaa
Saavuttaa eteeriset tasot
Missä kipua ja kärsimystä ei enää ole
Ikuisuus, heidän voittonsa
Surraamme siis särkyvällä sydämellä
Ja kunnioita heidän elämäänsä
Heidän perintönsä lähtee ikuisesti
Rakkaudessa ja armossa he siemenivät.
Heidän muistonsa, opastähti
Kannamme niin kuin elämme
Jokaisessa sydämenlyönnissä lähellä ja kaukana
Niiden olemus säilyy