Milton myöntää, että aika on peruuttamaton voima, joka ei säästä mitään. Hän kyseenalaistaa, miksi elämä on niin ohikiitävää ja miksi ihmisten on kestettävä jatkuva tietoisuus kuolevaisuudestaan. Hän kaipaa tapaa paeta säälimätöntä ajan otetta ja säilyttää olemassaolon arvokkaat hetket.
Runo tutkii myös muuntuvuuden, muutoksen ja ihmisten ponnistelujen turhuutta hallita tai vastustaa ajan kulumista. Milton pohtii väistämätöntä rappeutumista ja tuhoa, joka kohtaa kaikkia maallisia luomuksia. Hän ehdottaa, että ainoa tapa ylittää ajan tyrannia on usko jumalalliseen kaitselmukseen ja toivo ikuisesta elämästä tuonpuoleisessa.
"How Soon Hath Time" päättyy mietiskelevään säveleen, kun runoilija hyväksyy kuoleman väistämättömyyden ja ilmaisee luottamuksensa Jumalan äärimmäiseen viisauteen ja suunnitelmaan. Huolimatta ihmisen olemassaolon ohikiitävästä luonteesta, Milton saa lohtua uskosta, että sielu kestää ajan rajojen ulkopuolella ja kokee ikuista iloa Jumalan läsnäolossa.