1. Rakenne:
Sonaattikonsertto noudattaa yleensä sonaatin moniosaista rakennetta. Se alkaa usein aloitusosalla Allegro (nopea), jota seuraa andante tai Adagio (hidas) ja päättyy eloisaan finaaliin. Liikkeiden määrä ja tyypit voivat kuitenkin vaihdella säveltäjän ja ajanjakson mukaan.
2. Solisti ja orkesteri:
Kuten konsertissa, myös sontakonsertossa esiintyy solisti (tai pieni ryhmä solisteja) orkesterin säestyksellä. Solistina on yleensä kosketinsoittaja (pianisti tai cembalisti), mutta hän voi olla myös viulisti tai muu instrumentalisti.
3. Musiikkiteemat:
Kuten sonaatti, sonaattikonsertto pyörii usein pääteeman ja sen kehityksen ympärillä koko teoksen ajan. Pääteeman esittelee solisti ja orkesteri tukee ja säestää. Konsertto-aspektit nousevat esiin, kun solisti osallistuu virtuoosimaisiin kohtiin ja vuorovaikutukseen orkesterin kanssa.
4. Rondo- ja binäärimuodot:
Monet sonaattikonsertot sisältävät elementtejä rondo- ja binäärimuodoista (kaksiosaisista). Rondo-muoto sisältää pääteeman ("refrainin") esittämisen vuorotellen vastakkaisten jaksojen kanssa. Samoin binäärimuoto koostuu kahdesta vastakkaisesta osasta ("A" ja "B"), ja "A"-osa toistetaan usein "B"-osan jälkeen.
5. Kehitysosastot:
Sonaattikonsertot sisältävät usein kehitysosioita, joissa pääteemat ovat muunneltuja, variaatioita tai intensiivisempiä solistin ja orkesterin tutkimista.
6. Improvisaatio:
Aikaisemmilla musiikin aikakausilla, kuten barokin aikakaudella, sonaattikonsertot antoivat solistille mahdollisuuden improvisoida koristeita, kadentsamaisia osioita ja pääteemoihin perustuvia jaksotöitä. Tämä käytäntö väheni vähitellen myöhemmillä klassisilla ja romanttisilla jaksoilla, jolloin säveltäjät tyypillisesti kirjoittivat nämä osat
Kaiken kaikkiaan sonaattikonsertto yhdistää sonaatin muodolliset rakenteet ja temaattisen kehityksen konsertolle ominaiseen solistin ja orkesterin käyttöön. Se luo dynaamisen musiikkikokemuksen, joka korostaa sekä solistin virtuoosia että säestävän kokoonpanon kollektiivista soundia.