1. Muinaiset kielisoittimet:
- Kitaran varhaisia esi-isiä ovat muun muassa egyptiläinen luuttu (oud), kreikkalainen lyyra ja roomalainen cithara. Näiden soittimien kielet oli venytetty resonoivan rungon päälle, ja niitä soitettiin nyppimällä tai soittamalla.
2. Keskiaikaiset soittimet:
- Keskiajalla (5-1400-luvuilla) syntyi soittimia, kuten luuttu, vihuela ja guitarra latina. Näillä soittimilla oli hienostuneempi rakenne ja ne olivat suosittuja Euroopassa.
- Luutulla oli päärynän muotoinen runko, kaareva kaula ja useita kielejä. Sitä käytettiin yleisesti klassisessa ja kansanmusiikissa.
- Vihuela oli kitaramainen soitin, joka oli suosittu Espanjassa. Se oli muodoltaan samanlainen kuin luuttu, mutta nauhat kaulassa, mikä helpotti sointujen soittamista.
- Guitarra latina oli pienempi, nelikielinen soitin, jota käytettiin Espanjassa 1200-luvulla.
3. Renessanssin ja barokin aikakausi:
- Renessanssin aikana (1300-1700-luvuilla) kitarasuunnittelussa edistyttiin edelleen.
- Vihuelasta kehittyi kitara, jolla oli selvempi vyötärö, pidempi kaula ja tyypillisesti viisi kieltä.
- Barokkin aikana (1600-1700-luvuilla) kitaran jalostus jatkui ja kielten määrä nousi kuuteen.
- Kitaroita käytettiin tänä aikana yleisesti sekä kansanmusiikissa että klassisessa musiikissa.
4. 1800-luku ja sen jälkeen:
- 1800-luvulla kitaranvalmistajat kokeilivat erilaisia rungon muotoja, jäykistyskuvioita ja materiaaleja, mikä johti erilaisiin kitaratyyppeihin.
- Espanjalaisen lutteri Antonio de Torres Jurado on usein tunnustettu modernin klassisen kitaran suunnittelun muokkaamisesta.
- Myös teräskielisen akustisen kitaran kehitys Yhdysvalloissa nousi esiin.
- Sähkökitarat keksittiin 1900-luvun alussa, mikä mullisti populaarimusiikin genret, kuten bluesin, jazzin, rockin ja heavy metalin.
Nykyään kitaraa on olemassa lukuisina muunnelmina, mukaan lukien klassiset kitarat, akustiset kitarat, sähkökitarat ja bassokitarat, joista jokainen palvelee eri musiikkityylilajeja ja -asetuksia.