Suling on eräänlainen bambuhuilu, jota perinteisesti soitetaan Indonesian gamelan-orkestereissa, jotka ovat lyömäsoittimien, gongien ja metallofonien yhtyeitä. Se on yleensä valmistettu mustasta bambusta ja siinä on yksinkertainen rakenne, lieriömäinen muoto, molemmista päistä avoin, ja siinä on tyypillisesti seitsemän sormenreikää ja yksi peukalonreikä.
Suling on yksi vanhimmista ihmiskunnan tuntemista soittimista. Se on löydetty muinaisista Indonesian arkeologisista kohteista, jotka ovat peräisin 1. vuosisadalta jKr. Se on kuvattu basreliefioissa Candi Borobudurissa, 800-luvun buddhalaisessa muistomerkissä Keski-Jaavalla, Indonesiassa. Tämä viittaa siihen, että suling on ollut osa Indonesian musiikkikulttuuria ainakin 2000 vuoden ajan.
Sulingista on vuosisatojen ajan tullut näkyvä instrumentti Indonesian eri alueilla. Eri gamelan-yhtyeissä ja alueellisissa orkestereissa suling on ensisijainen melodinen instrumentti. Sitä käytetään laajalti jaavassa, balilaisessa ja sundalaisessa gamelanissa, jossa sitä soitetaan usein muiden perinteisten instrumenttien, kuten kendangin (rumpu), gongin ja genderin (metallofonin) rinnalla.
Gamelanin käytön lisäksi sulingia soitetaan myös kansanmusiikissa ja populaarimusiikissa, sekä perinteisessä että nykyaikaisessa, koko Indonesiassa. Sen ilmeikäs ja monipuolinen sävy tekee siitä suosikkiinstrumentin sooloesityksiin ja improvisaatioihin, mikä mahdollistaa laajan valikoiman musiikkityylejä ja tulkintoja.
Nykyään suling on edelleen Indonesian musiikkiperinnön symboli, ja se on edelleen tärkeä osa maan rikasta ja monipuolista musiikkiperinnettä. Se on myös saanut kansainvälistä tunnustusta, ja muusikot käyttävät sitä maailmanlaajuisesti, mikä edistää indonesialaisen musiikin ja kulttuurin maailmanlaajuista suosiota.