Runossa Keats puhuu kreikkalaiselle uurnalle ja kommentoi sen herättämää kauneutta ja tunteita. Lainaus viittaa musiikkiin, joka on vihjattu tai kuvattu urnassa, mutta jota ei todellisuudessa kuulla. Keats ehdottaa, että musiikki, joka jää kuulemattomaksi, olemassa vain havainnoijan mielikuvituksessa, saattaa sisältää jopa suurempaa kauneutta kuin musiikki, jota voidaan kuulla.
Lainausta voidaan myös tulkita laajemmin viittaamaan siihen, että asioissa, joita emme voi tietää tai kokea suoraan, saattaa olla enemmän mysteeriä, juonittelua ja kauneutta kuin asioissa, joita voimme. Se rohkaisee meitä pohtimaan ja arvostamaan asioita, jotka eivät ole heti aisteidemme ulottuvilla, ja korostaa mielikuvituksen ja itsetutkiskelun voimaa.