1. Pyhät tekstit :Keskiaikaisen pyhän musiikin pääpaino oli uskonnollisten tekstien välittäminen, pääasiassa Raamatusta ja liturgisista lähteistä. Näillä teksteillä oli syvä uskonnollinen merkitys, ja ne asetettiin usein musiikkiin vahvistamaan hengellistä viestiään.
2. Monofonia :Varhaiskeskiaikainen pyhä musiikki oli pääosin yksiäänistä, eli se koostui yhdestä melodisesta sävelestä, jonka solisti tai laulajaryhmä lauloi yhdessä.
3. Liturginen musiikki :Suuri osa keskiaikaisesta pyhästä musiikista on sävelletty liturgiseen käyttöön kirkoissa ja uskonnollisissa seremonioissa. Tämä sisälsi genrejä, kuten plainchant, hymnit, sekvenssit ja motettit, joista jokainen palvelee tiettyjä tehtäviä liturgiassa.
4. Plainchant :Plainchant, joka tunnetaan myös nimellä gregoriaaninen laulu, oli yksiäänisen liturgisen musiikin näkyvä muoto. Se sisälsi säestämättömiä melodioita latinalaisilla teksteillä, joita lauloivat usein kuorot luostareissa ja katedraaleissa.
5. Responsoraalinen ja antifonaalinen laulu :Responsoraalinen laulu sisälsi vuorotellen soolosäkeitä kuorovasteiden kanssa, kun taas antifonaalisessa laulussa kaksi kuoroa lauloivat vuorotellen lauseita tai säkeitä.
6. Organum :Organum oli varhainen polyfonian muoto, joka syntyi myöhemmällä keskiajalla. Se sisälsi yhden tai useamman melodisen äänen lisäämisen jo olemassa olevaan yksinkertaiseen melodiaan, mikä loi harmonian perusmuodon.
7. Ars Antiqua ja Ars Nova :1200- ja 1300-luvuilla kaksi musiikillisen kehityksen jaksoa, jotka tunnettiin nimellä Ars Antiqua ("Vanha taide") ja Ars Nova ("Uusi taide"), toivat merkittäviä muutoksia pyhään musiikkiin. Ars Antiqua näki moniäänisten tekniikoiden evoluution, kun taas Ars Nova esitteli monimutkaisempia rytmejä ja laajemman valikoiman musiikillisia muotoja.
8. Discant ja Fauxbourdon :Diskantti, improvisoidun polyfonian muoto, ja fauxbourdon, yksinkertaisempi rinnakkaiseen liikkeeseen perustuva polyfonian tyyli, olivat yleisiä tänä aikana.
9. Motettit :Motettit olivat moniäänisiä sävellyksiä, jotka yhdistivät pyhiä latinalaisia tekstejä maallisiin kansankielisiin sanoituksiin. Niistä tuli yhä suositumpia myöhemmällä keskiajalla ja ne esittelivät sekä uskonnollisia että maallisia vaikutteita.
10. Suorituskykykäytäntö :Pyhää musiikkia esittivät pääasiassa lauluyhtyeet, kuten munkkien, nunnien ja ammattilaulajien kuorot. Soittimia käytettiin säästeliäästi ja pääasiassa säestettiin lauluesityksiä.
11. Teoreettinen kehitys :Keskiajan musiikin teoreetikot vaikuttivat merkittävästi musiikin teorian, harmonian ja nuotinkirjoituksen ymmärtämiseen. Huomattavia henkilöitä ovat Guido d'Arezzo, joka esitteli solfegen käsitteen, ja Johannes de Muris, musiikin teoreetikko ja säveltäjä.
Keskiajan pyhä musiikki loi pohjan renessanssin ja sen jälkeiselle musiikilliselle kehitykselle, muovaten länsimaisen musiikin historian kulkua. Sen henkinen merkitys, ilmeikkäät melodiat ja kehittyvät rakenteet inspiroivat edelleen säveltäjiä ja esiintyjiä.