2. Monipuolisuus: Pianon monipuolisuus teki siitä sopivan sekä soolo- että yhtyesoittoon. Pianistit saattoivat soittaa itseään tai muita muusikoita, ja instrumentilla voitiin soittaa monenlaisia musiikkityylejä ragtimesta bluesiin varhaiseen jazziin.
3. Improvisaatio: Varhaiseen jazziin vaikutti voimakkaasti improvisaatio, ja piano tarjosi ihanteellisen alustan spontaanille musiikilliselle ilmaisulle. Pianistit saattoivat käyttää soittimen laajaa sävel- ja sävelvalikoimaa improvisoitujen soolojen ja säestysten luomiseen, joista tuli jazzille tunnusomaista.
4. Tekniset innovaatiot: 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa kehitettiin uusia pianotekniikoita ja -innovaatioita, kuten sustain-pedaalin käyttö ja erilaisten harmonioiden ja rytmien tutkiminen. Pioneerit, kuten Jelly Roll Morton, James P. Johnson ja Fats Waller, käyttivät näitä innovaatioita työntämään jazzpianon rajoja ja vaikuttivat genren kehitykseen.
5. Yhteistyö: Piano toimi usein varhaisten jazz-yhtyeiden ja -yhtyeiden keskeisenä instrumenttina. Pianistit tekivät yhteistyötä muiden muusikoiden, kuten trumpettien, klarinetistien ja rumpaleiden, kanssa yhtenäisen ja dynaamisen soundin luomiseksi. Tämä jazzpianon yhteistyönäkökulma auttoi muotoilemaan genren kollektiivista ja improvisaatiota.
6. Vaikutus muihin instrumentteihin: Jazzpianolle kehitetyillä innovaatioilla ja tekniikoilla oli merkittävä vaikutus muihin jazzin soittimiin sekä musiikkiin yleensä. Pianistit, kuten Art Tatum, Bud Powell ja Thelonious Monk, laajensivat jazz-improvisaation harmonisia ja melodisia mahdollisuuksia vaikuttaen paitsi muihin pianisteihin myös saksofonisteihin, trumpetteihin ja muihin muusikoihin, jotka omaksuivat ja mukauttivat heidän ideoitaan.