1. Mekaaninen tärinä: Nypiminen saa sen värisemään edestakaisin nopeasti. Tämä värähtely on luonteeltaan mekaanista ja sisältää itse kielen liikkeen.
2. Aallon leviäminen: Kun merkkijono värähtelee, se luo aaltoja, jotka kulkevat sen pituudella. Näitä aaltoja kutsutaan poikittaisaaltoiksi, joissa merkkijonon hiukkaset liikkuvat kohtisuorassa aallon etenemissuuntaan nähden.
3. Äänituotanto: Värähtelevä merkkijono saa myös ympäröivän ilman värähtelemään. Nämä ilman värähtelyt havaitsevat korvamme ääneksi. Äänen taajuus vastaa nauhan värähtelytaajuutta, kun taas amplitudi vastaa värähtelyn voimakkuutta.
4. Halmoniset: Perustaajuuden lisäksi kitaran kielet värähtelevät myös useilla harmonisilla taajuuksilla. Nämä harmoniset ovat korkeataajuisia komponentteja, jotka liittyvät perustaajuuteen kokonaislukusuhteilla. Ne lisäävät kitaran soundiin rikkautta ja monimutkaisuutta.
5. Sävy: Perustaajuuden, harmonisten ja muiden akustisten ominaisuuksien yhdistelmä luo kitaran kielen ainutlaatuisen sointin tai sävyn. Jokainen kielityyppi (esim. nylon, teräs, kierretty) ja jokainen kitararakenne vaikuttavat soittimen yleiseen soundiin ja sointiin.
6. Ylläpidä: Ajanjaksoa, jonka kitarakieli jatkaa värähtelyä ja äänen tuottamista sen jälkeen, kun se on kynitty, kutsutaan sustainiksi. Se riippuu useista tekijöistä, kuten kielen materiaalista ja kireydestä, kitaran rungon vaimennusominaisuuksista ja soittimen tekniikasta.
Näiden fyysisten ilmiöiden vuorovaikutuksen ansiosta kitaristit voivat tuottaa soittimillaan laajan valikoiman ääniä ja musiikkia.