1. Tonaliteetti :Schoenberg hylkäsi perinteisen duuriin ja molliasteikoihin perustuvan säveljärjestelmän, joka oli ollut länsimaisen musiikin perusta vuosisatoja. Hän omaksui atonaalisuuden, sävellystekniikan, joka hylkäsi tonaalisen keskuksen käsitteen, mikä johti musiikkiin, jonka soundi on dissonanttimpi ja jäsentymättömämpi.
2. Harmonia :Schönbergin musiikki käytti usein monimutkaisia ja epätavallisia harmonisia rakenteita. Hän kokeili uusia sointukulkuja, dissonanttisia intervalleja ja laajennettuja tonaalisia resursseja haastaen funktionaalisen tonaalisuuden perinteiset harmoniset käytännöt.
3. Sävelmä :Schönbergin melodinen kirjoitus poikkesi klassisen musiikin perinteisistä lyyrisistä ja symmetrisistä melodioista. Hän käytti epäsäännöllisiä ja kulmikkaita melodisia linjoja, jotka sisälsivät disjunktoituja intervalleja, toistuvia hyppyjä ja laajaa sävelkorkeutta.
4. Rytmi :Schönbergin rytminen kieli oli myös innovatiivinen. Hän irtautui klassisen musiikin säännöllisistä ja ennustettavissa olevista rytmikavoista ja esitteli epäsäännöllisiä rytmejä, synkopointeja ja monimutkaisia rytmirakenteita.
5. Lomake :Schoenberg kokeili epäsovinnaisia musiikillisia muotoja haastaen perinteiset sonaatti-allegro-muodon, rondon ja muunnelmien rakenteet. Hän loi uusia muodollisia malleja, jotka olivat usein hajanaisia, epäsymmetrisiä ja arvaamattomia.
6. Sävy :Schönberg piti sointi- ja instrumentaalivärien käyttöä erittäin tärkeänä. Hän käytti usein epätavallisia soitinyhdistelmiä, tutki laajennettuja tekniikoita ja kokeili uusia ääniä ja tekstuureja.
Schönbergin musiikki oli vallankumouksellista ja haastavaa nykyyleisölle, joka oli tottunut perinteisiin klassisiin muotoihin. Hänen innovaationsa loivat pohjan modernismin ja atonaalisuuden kehitykselle 1900-luvun musiikissa.