Jae 1:
"Te pankit ja braes bonnie Doon,
Kuinka voit kukkia tuoreena ja kauniisti?
Kuinka voitte laulaa, te linnut,
Ja minä sanon väsyneenä fu' o care!"
Runoilija puhuu Doon-joen rannoille ja rinteille (braes) ihmetellen niiden jatkuvaa kauneutta omasta surustaan huolimatta. Hän personoi luonnollisia elementtejä ja kysyy, kuinka ne voivat menestyä, kun häntä painavat huolet ja huolet.
Jae 2:
"Sinä särjet sydämeni, sinä kiertelevä lintu,
Että mielettömästi laulat;
Pidätkö minua menneistä iloista,
Lähti palaamatta koskaan."
Runoilijan sydän särkyy kuultuaan linnun huoletonta laulua. Se muistuttaa häntä menneistä iloista ja onnellisista hetkistä, jotka ovat kadonneet eivätkä koskaan tule takaisin.
Jae 3:
"Jälkeen ajelin bonnie Doonilla,
Nähdä ruusu- ja puulangan;
Ja ilka lintu lauloi rakkauttaan,
Ja näin minäkin omani."
Runoilija kertoo menneisyydestään kävellen Doon-joen rannalla. Hänellä oli tapana nauttia kukkivien ruusujen ja kuusamien näkyvyydestä, ja jokainen lintu lauloi rakkaudestaan, aivan kuten hän omastaan.
Jae 4:
"Kevyellä sydämellä puin ruusun,
Fu' suloinen sen piikkipuussa;
Ja tekopyyhkeeni täytti ruusuni,
Mutta ah, hän jätti piikkilankaa minun kanssani."
Hän muistaa lämmöllä iloisella sydämellä poimivansa suloisen ruusun piikkipensasta. Kuitenkin hänen uskoton rakastajansa varasti hänen ruusunsa, jättäen hänelle vain kivun ja sydänsurun piikkien.
Kuoro:
"Oi te pankit ja rintaliivit bonnie Doon,
Kuinka voit kukkia tuoreena ja kauniisti?
Kuinka voitte laulaa, te linnut,
Ja minä sanon väsyneenä fu' o care!"
Runoilija palaa avauskysymykseen korostaen, kuinka luonnon kauneus ja ilo eroavat hänen oman surunsa kanssa.
Kaiken kaikkiaan "Ye Banks and Braes Bonnie Doon" -kappaleen sanoitukset yhdistävät henkilökohtaiset rakkauden ja menetyksen tunteet Skotlannin maaseudun kuviin ja tunnelmaan, mikä luo koskettavan pohdiskelun onnen ohikiitävästä luonteesta ja luonnon vastakkaisesta kestävyydestä.