Jahtaavat sirpaleita, kadonneet luontoissuorituksina.
Hajanaisia kuiskauksia mielessäni,
Missä muistot kerran määriteltiin.
Sumuisten verhojen läpi yritän nähdä,
Palasia elämästä, joka oli ennen.
Hetket ajautuvat kuin kaukaiset unelmat,
Jättää jälkiä, vaikea tarttua.
Ajatukseni, ne kelluvat kuin pilvet yläpuolella,
Kuiskaavia tarinoita rakkaudesta ja rakkaudesta.
Mutta merkitys haalistuu, ne lipsahtavat pois,
Jättää sirpaleita rikkinäisestä päivästä.
Hiekanjyvien tavoin ne katoavat hitaasti,
Liukenee aallokossa.
Taistelen kovasti pitääkseni niitä lujasti,
Mutta niiden olemus luistaa, ne eivät koskaan kestä.
Kaaoksen keskellä tunnen oloni eksykseksi,
Kysymys siitä, mikä on maksanut.
Apatia ottaa vallan, pimentää valon,
Jättää minut yksinäiseen taisteluun.
Tässä särkyneen lasin labyrintissa,
Etsin totuutta, joka ylittää.
Varjojen keskellä jatkan,
Etsitään kadonneita muistoja.
Ehkä jonain päivänä sumu poistuu,
Tuo selkeyttä, karkottaa pelkoa.
Kadonneet ajatukset voivat löytää tiensä luokseni,
Ja voin taas kerran todella olla.