"Älä huokaa, naiset" Shakespeare tutkii rakkauden epäjohdonmukaisuuden teemaa. Runo alkaa puhujan puhuttelemalla naisia, jotka kehottavat heitä olemaan huokaisematta kadotettujen rakkauksiensa puolesta, sillä kaikki miehet ovat pohjimmiltaan samanlaisia eikä yhteenkään voi luottaa. Hän väittää, että miesten rakkaus on yhtä ohikiitävää kuin meren vaahto ja että ne, jotka tavoittelevat sitä, ovat tuomittuja pettymyksiin.
Puhuja vahvistaa tätä ajatusta vertaamalla miesten rakkautta kuuhun, joka muuttuu jatkuvasti, ja huhtikuun sadekuuroihin, jotka ovat yhtä arvaamattomia kuin rakkaus itse. Runo päättyy siihen, että puhuja neuvoo naisia olemaan tyytyväisiä omaan kauneuteensa sen sijaan, että etsittäisiin miesten ailahtelevia kiintymyksiä.
Shakespeare käyttää runossaan runsasta kuvastoa ja metaforia välittääkseen rakkauden epäjohdonmukaisuuden teeman. Tämä teema resonoi syvästi ajatuksen kanssa rakkaudesta arvaamattomana voimana, joka voi helposti kääntyä intohimosta välinpitämättömyyteen, uskollisuudesta petokseen. Loppujen lopuksi runo muistuttaa lukijoita itserakkauden ja itsenäisyyden tärkeydestä rakkauden epävarmuustekijöiden edessä.