* Dynamiikkaa ei standardoitu. Säveltäjät määrittelivät usein partituuriin dynaamisia merkintöjä, mutta nämä merkinnät eivät aina olleet johdonmukaisia. Esimerkiksi termi "forte" voi tarkoittaa jotain erilaista yhdelle säveltäjälle kuin toiselle.
* Dynamiikkaa käytettiin usein kontrastin luomiseen. Barokkisäveltäjät käyttivät usein äkillisiä dynamiikan muutoksia luodakseen dramaattisia tehosteita. Esimerkiksi kappale voi alkaa hiljaa ja sitten yhtäkkiä muuttua äänekkääksi tai päinvastoin.
* Dynamiikkaa käytettiin myös korostamaan musiikin tärkeitä hetkiä. Esimerkiksi säveltäjä voi käyttää crescendoa lisätäkseen jännitystä, joka johtaa huipentumaan.
Klassinen aikakausi (1750-1820)
* Dynamiikka standardisoitiin. Klassiseen aikaan mennessä vallitsi yleinen yksimielisyys siitä, mitä erilaiset dynaamiset merkinnät tarkoittavat. Esimerkiksi "forte" tarkoitti nyt "kovaa", "piano" tarkoitti "pehmeää" ja niin edelleen.
* Dynamiikkaa käytettiin hienovaraisemmin. Klassiset säveltäjät käyttivät dynamiikkaa luodakseen tasapainon ja virtauksen tunteen musiikkiinsa. He välttelivät äkillisiä muutoksia dynamiikassa ja käyttivät sen sijaan asteittaisia crescendoja ja decrescendoja luodakseen draaman tunteen.
* Dynamiikkaa käytettiin myös yhtenäisyyden tunteen luomiseen. Klassiset säveltäjät käyttävät usein dynamiikkaa yhdistääkseen musiikkinsa eri osia. He voivat esimerkiksi käyttää crescendoa yhdistääkseen sonaattiosan kaksi puoliskoa.
Yleisesti ottaen dynamiikan käyttö barokin aikakaudella oli spontaanimpaa ja arvaamattomampaa, kun taas klassisen kauden dynamiikan käyttö oli hallittua ja hienostuneempaa.