Yleisin tapa, jolla idiofonit tuottavat ääntä, on lyödä niitä vispilällä tai vasaralla. Tämä saa idiofonin materiaalin värisemään ja luo äänen. Esimerkiksi ksylofoni tai marimba koostuu sarjasta puutankoja, jotka lyödään vasaralla eri korkeuksien tuottamiseksi. Vastaavasti gongiin lyödään vasaralla kovan, kaikuvan äänen tuottamiseksi.
Joitakin idiofoneja, kuten kelloja, symbaaleja ja kolmioita, lyödään vispilällä tai hierotaan kepillä. Tämä saa instrumentin metallin värisemään ja tuottaa ääntä. Esimerkiksi kelloa lyödään läppällä tai vasaralla, jolloin kellon metalli värähtelee ja synnyttää soittoäänen. Symbaalit törmäävät toisiinsa, jolloin symbaalien metalli värähtelee ja tuottaa hohtavan, kaatuvan äänen.
Muut idiofonit, kuten kastanetteja tai claveja, napsautetaan yhteen. Tämä saa soittimen puun tai luun värähtelemään ja tuottaa terävän, iskevän äänen. Esimerkiksi kastanetteja napsautetaan yhteen sormien välissä, jolloin syntyy rytminen ääni, joka liittyy usein espanjalaiseen musiikkiin. Klaavit ovat kaksi puista tikkua, jotka lyödään yhteen luoden terävän, napsahtavan äänen, jota käytetään afrokuubalaisessa musiikissa.
Jotkut idiofonit, kuten laulukulho tai musiikkisaha, tärisevät suoraan. Laulukulhot on valmistettu metallista ja ne tuottavat täyteläisen, kaikuvan äänen, kun niitä lyödään nuijalla vanteen ympärille tai kun niitä hierotaan kepillä. Musiikkisaha on valmistettu metallista ja se tuottaa pehmeän, eteerisen äänen, kun jousi vedetään sen reunan yli.
Yhteenvetona voidaan todeta, että idiofonit tuottavat ääntä itse instrumentin värähtelyn kautta. Niitä voidaan lyödä, hieroa, napsauttaa tai väristä luoda erilaisia ääniä ja sävelkorkeuksia. Idiofonien valmistuksessa käytettyjen materiaalien, kuten puun, metallin ja luun, monimuotoisuus myötävaikuttaa siihen, että ne pystyvät tuottamaan monenlaisia ääniä.