1. Sanavalinta (sanakirja) :
- Tarinan alussa kertoja käyttää suhteellisen tavallista kieltä, joka ei sisällä äärimmäisiä sanoja tai epätavallisia mielikuvia, mikä heijastaa hänen rauhallista ja rationaalista mielentilaa.
- Tarinan edetessä kertojan sanasta tulee yhä enemmän kuvaannollinen ja symbolinen. Hän alkaa käyttää sanoja, jotka herättävät levottomuuden, rajoituksen ja mielenhäiriön tunteen, kuten "hiipivä", "kuristava", "inhottava" ja "soroiva".
- Tiettyjen sanojen ja lauseiden toistuminen, kuten "keltainen tapetti" ja "kammottava, ryömivä tunne", luo kiinnittymisen ja pakkomielteen tunteen, mikä korostaa kertojan kasvavaa kiinnostusta taustakuvaan ja hänen heikkenevää henkistä vakautta.
2. Kunnollinen kieli :
- Gilman käyttää metaforia ja vertauksia tapetin personifiointiin, antaa sille oman elämän ja vihjaa sen pahansuovasta vaikutuksesta kertojan mieleen. Hän esimerkiksi kuvailee tapettikuviota "naisena, joka kumartui ja hiipii tuon kuvion takana".
- Tapetista tulee symboli sortovoimista, jotka saavat kertojan hulluksi, edustaen hänen vankeutta ja naisiin kohdistuvia yhteiskunnallisia odotuksia.
3. Tietoisuusvirta :
- Kun kertojan henkinen tila heikkenee, hänen ajatuksensa pirstoutuvat ja hajallaan, ja hänen puhemallinsa jäljittelevät tätä hajoamista. Kerronnasta tulee tietoisuuden virtaavampi, ja siinä on äkillisiä ajatusmuutoksia, epätäydellisiä lauseita ja hajanaisia havaintoja, mikä heijastaa kertojan loogisen ajattelun menetystä.
4. Siirtoääni :
- Alussa sävy on suhteellisen rauhallinen ja objektiivinen, kun kertoja kuvailee ympäristöään ja ilmaisee ajatuksiaan naisten rooleista ja rajoituksista.
- Tarinan selkeytyessä sävy kuitenkin vaihtuu kasvavaan ahdistukseen, jännitykseen ja lisääntyvään hysteriaan. Huutomerkkien ja kyselylauseiden käyttö välittää kertojan levottomuutta ja epätoivoa.
- Asteittainen siirtyminen rationaalisesta sävelestä tunnevoimakkuuteen ja epätoivoon heijastaa kertojan vajoamista hulluuteen.
5. Johdonmukaisuuden menetys :
- Hulluudessaan kertojan todellisuuskäsitys vääristyy, mikä ilmenee hänen kyvyttömyydestään erottaa taustakuvaa ympärillään olevista ihmisistä.
- Hänen kertomuksensa johdonmukaisuus ja logiikka heikkenevät, ja tilalle tulee hajanaisia ajatuksia, järjettömiä sekaisin ja todellisuuden otteen täydellinen menetys.
Kaiken kaikkiaan Gilman moduloi taitavasti "Keltaisen taustakuvan" tarinan sanktiota ja sävyä kuvatakseen tehokkaasti päähenkilön siirtymistä näennäisestä mielenterveydestä hulluuteen. Muutokset kielessä heijastavat hänen heikkenevää henkistä tilaansa, kasvavaa psyykkistä ahdistusta ja hänen lopullista irtautumista todellisuudesta.