1. Löytö:
* Galvani tutki sammakonjalkoja laboratoriossaan, kun hän huomasi, että ne nykivät, kun niitä kosketettiin skalpellilla, vaikka ne oli leikattu.
* Tämä sai hänet uskomaan, että sähkön muoto, jota hän kutsui "eläinsähköksi", asui sammakon lihaksissa.
2. Teoria:
* Galvani ehdotti, että tämä "eläinsähkö" virtasi hermojen läpi stimuloiden lihaksia supistumaan.
* Hän uskoi, että eläimen sisällä oleva "elinvoima" tuotti tämän sähkön ja että se erosi staattisten generaattorien tuottamasta sähköstä.
3. Kokeilu:
* Hänen tunnetuin kokeilunsa koski kahden eri metallin (kuten kuparin ja sinkin) käyttöä sammakon hermon ja lihaksen koskettamiseksi.
* Metallien välinen kosketus synnytti virran, joka sai jalan nykimisen.
* Galvani tulkitsi tämän todisteeksi siitä, että metallikontakti stimuloi eläimen omaa sähköä.
4. Vaikutus ja perintö:
* Galvanin työ herätti keskustelua sähkön luonteesta ja sen roolista elävissä organismeissa.
* Se vaikutti merkittävästi sähköfysiologian kehitykseen ja hermoston ymmärtämiseen.
* Vaikka hänen teoriansa "eläinsähköstä" lopulta syrjäytettiin biosähkön tarkemmalla ymmärtämisellä, se on edelleen ratkaiseva askel tieteen historiassa.
5. Oikea käsitys:
* Tiedämme nyt, että hermoimpulsseja ei aiheuta "eläinsähkö", vaan sähkökemialliset signaalit.
* Nämä signaalit syntyvät ionien liikkeestä solukalvon poikki, ei erillisestä elinvoimasta.
Yhteenvetona voidaan todeta, että Galvanin teoria eläinten sähköstä oli uraauurtava idea, joka haastoi tuon ajan vallitsevan tieteellisen käsityksen. Vaikka hänen erityinen teoriansa lopulta korvattiin, hänen työnsä loi perustan tuleville biosähkön ja neurofysiologian löydöille.