Ei ole harvinaista, että jazzlaulajat sisällyttävät esityksiinsä klassista poppia, folkia, bluesia ja jopa klassista musiikkia. Esimerkiksi Ella Fitzgeraldilla, jota pidettiin yhtenä kaikkien aikojen suurimmista jazzlaulajista, oli monipuolinen ohjelmisto, joka kattoi jazzstandardeja, show-sävelmiä ja popkappaleita Great American Songbook -aikakaudelta.
Jazzlaulajat tulkitsevat usein nämä vanhat kappaleet uudelleen lisäämällä niihin jazzelementtejä, kuten improvisaatiota, synkopointia ja scat-laulua. Heidän ainutlaatuiset laulutekniikansa ja improvisaatiotaitonsa antavat heille mahdollisuuden tuoda tuoretta näkökulmaa ja jazzherkkyyttä ei-jazz-kappaleisiin luoden uusia ja mukaansatempaavia esityksiä, jotka säilyttävät edelleen alkuperäisen olemuksen.
Esittämällä vanhoja kappaleita eri genreistä jazzlaulajat osoittavat monipuolisuutensa ja kykynsä tavoittaa laajempi yleisö. Nämä tulkinnat toimivat myös siltana eri musiikkityylien välillä tuomalla jazzia laajemmalle kuuntelijajoukolle ja edistäen kulttuurien välistä ymmärrystä ja erilaisten musiikillisten perinteiden arvostusta.
Joten kyllä, jazzlaulajat laulavat usein vanhoja kappaleita, jotka eivät alun perin ole jazzia, esitellen laulukykyään ja lisäämällä ainutlaatuisen jazz-säkeen kappaleisiin eri aikakausilta ja genreiltä.