Tämän kohtauksen aikana Hamlet asettaa näyttämön paljastaakseen Claudiuksen syyllisyyden koko tuomioistuimen edessä. Näytelmä näytelmässä heijastelee Hamletin isän, kuningas Hamletin murhaa, ja yleisö on Hamletin ohella täysin tietoinen yhtäläisyydestä. Näytelmän hahmot eivät kuitenkaan ymmärrä esityksen todellista merkitystä.
Etenkään Claudius ei tiedä, että näytelmän tarkoituksena on saada hänet ansaan. Hän uskoo sen olevan pelkkää viihdettä. Tämän seurauksena hänen aidot reaktiot näytelmän tapahtumiin lisäävät dramaattista ironiaa. Kun murhaajaa näyttelevä näyttelijä esittää myrkytyskohtauksen, Claudiuksen kauhistuttava reaktio on ilmeinen. Hän hyppää istuimeltaan ja vaatii näytelmän lopettamista.
Tässä vaiheessa Hamletin tarkoitus saavutetaan ja Claudiuksen syyllisyys paljastuu. Claudius kuitenkin onnistuu pakenemaan ennen kuin Hamlet ehtii kohdata hänet. Yleisö syvenee juonen monimutkaisuuteen entisestään, kun he tietävät Hamletin tekojen todelliset motiivit ja seuraukset, joita ne voivat tuoda mukanaan.
Tämän dramaattisen ironian luoma jännitys lisää näytelmään syvyyttä ja juonittelua. Yleisöstä tulee aktiivinen osallistuja, joka analysoi subtekstin ja ennakoi hahmojen seuraavia liikkeitä. Dramaattisen ironian avulla Shakespeare lisää tarinan emotionaalista vaikutusta, mikä tekee siitä katsojille vakuuttavan ja ajatuksia herättävän kokemuksen.