Koko näytelmän ajan Macbethia kummittelee Banquon haamu, jonka hän oli myös tappanut. Aave ilmestyy Macbethille juhlan aikana ja syyttää häntä murhasta. Tämä hallusinaatio on fyysinen ilmentymä Macbethin syyllisyydestä ja paljastumisen pelosta.
Macbeth kokee myös unettomuutta, joka on yleinen syyllisyyden oire. Hän ei löydä lepoa, ja häntä piinaavat jatkuvasti painajaiset ja ajatukset rikoksestaan. Tämä unenpuute lisää hänen syyllisyyttään entisestään ja tekee hänestä alttiimman hallusinaatioille ja muille irrationaalisille käytöksille.
Kun Macbethin syyllisyys kasvaa, hänestä tulee yhä vainoharhaisempi. Hän alkaa epäillä, että kaikki hänen ympärillään juonivat häntä vastaan ja että hän on jatkuvassa vaarassa. Tämä vainoharhaisuus saa hänet tekemään vielä enemmän murhia turvatakseen asemansa ja suojellakseen itseään.
Macbethin syyllisyys on näytelmän merkittävä liikkeellepaneva voima ja myötävaikuttaa hänen mahdolliseen kaatumiseensa. Hänen kyvyttömyys hyväksyä rikoksensa ja sen tuomat seuraukset johtaa lopulta hänen tuhoonsa.