Enkelit ovat tyypillisesti kuvattu kauniina, siivekkäisinä olentoina, joilla on puhdas sydän ja halu tehdä hyvää. Niitä voidaan käyttää edustamaan viattomuutta, toivoa ja rakkautta. Joissakin tapauksissa enkeleitä voidaan käyttää myös edustamaan oikeutta tai rangaistusta.
Paholaiset , toisaalta, on tyypillisesti kuvattu tummina, sarvimaisina olentoina, joilla on paha sydän ja halu tehdä pahaa. Niitä voidaan käyttää edustamaan kiusausta, turmelusta ja tuhoa. Joissakin tapauksissa paholaisia voidaan myös käyttää edustamaan kaaosta tai epäjärjestystä.
Enkelien ja paholaisten käyttö draamassa voi luoda konfliktin ja jännityksen tunteen, kun hahmot kamppailevat toisiaan vastaan ihmissielun hallinnasta. Niitä voidaan käyttää myös hyvän ja pahan, vapaan tahdon ja ihmiskunnan luonteen tutkimiseen.
Tässä on joitain esimerkkejä enkeleistä ja paholaisista draamassa:
* Johann Wolfgang von Goethen näytelmässä "Faust" Mefistofeleen hahmo on paholainen, joka houkuttelee Faustia myymään sielunsa vastineeksi tiedosta ja vallasta.
* Dante Alighierin näytelmässä "The Divine Comedy" Beatricen hahmo on enkeli, joka opastaa Danten läpi Paradison eli taivaan.
* TV-ohjelmassa "Buffy the Vampire Slayer" Angelin hahmo on sielullinen vampyyri, joka taistelee suojellakseen viattomia pahalta.
* Elokuvassa "The Devil's Advocate" John Miltonin hahmo on paholainen, joka puolustaa murhasta syytettyä miestä.
Enkelit ja paholaiset ovat voimakkaita symboleja, joita voidaan käyttää luomaan erilaisia dramaattisia tehosteita. Niitä voidaan käyttää edustamaan hyvän ja pahan voimia, tutkimaan vapaan tahdon teemoja ja ihmiskunnan luonnetta sekä luomaan konfliktin ja jännityksen tunnetta.