Melodraama kehittyi 1600-luvulla teatteriviihteen muotona, jossa käytettiin dramaattista musiikkia ja liioiteltua näyttelemistä herättämään yleisössä vahvoja tunteita. Varhaiset melodraamat sisälsivät usein lauluja, tansseja ja taidokkaita näyttämötehosteita.
1800-luvulla melodraama yleistyi muissa viihteen muodoissa, kuten romaaneissa, novelloissa ja elokuvissa. Melodramaattisissa teoksissa on tyypillisesti hyvän ja pahan välinen konflikti, jossa on selkeät sankarit ja roistot. Sankarit ovat yleensä hyveellisiä ja uhrautuvia, kun taas roistot ovat häikäilemättömiä ja viekkaita. Juoni sisältää usein romantiikkaa, seikkailua ja mysteeriä.
Melodraamaa kritisoidaan usein yksinkertaisuudesta ja pinnallisuudesta, mutta se voi myös olla varsin viihdyttävää. Genre on edelleen suosittu elokuvissa, televisio-ohjelmissa ja saippuaoopperoissa.
Jotkut kuuluisimmista melodraamoista ovat:
* Romeo ja Julia (William Shakespearen näytelmä, 1597)
* Lady Audley's Secret (Mary Elizabeth Braddonin romaani, 1862)
* Nuoren Wertherin surut (Johann Wolfgang von Goethen romaani, 1774)
* Tuulen viemää (Margaret Mitchellin romaani, 1936)
* Casablanca (elokuva, 1942)
* Titanic (elokuva, 1997)