* Sävy: Luku alkaa Victor Frankensteinin synkällä ja melankolisella äänellä. Hän ilmaisee syvää katumusta ja surua valittaen tekojensa tuhoisia seurauksia. Kieli on raskas itsesyytöstä ja epätoivosta, mikä korostaa hänen kantamaansa emotionaalista taakkaa.
* Menetys ja katuminen: Victor valittaa rakkaan veljensä Williamin ja hänen ystävänsä Clervalin menetystä. Hän ymmärtää, että nämä menetykset liittyvät suoraan hänen luomiseensa, hirviöön, ja hänen epäonnistumiseensa ottaa vastuuta teoistaan. Hän suree tuhoa, jonka hän on aiheuttanut itselleen ja rakastamilleen.
* Eristyminen ja vieraantuminen: Victor tuntee olevansa syvästi eristetty ja vieraantunut maailmasta. Häntä ahdistaa tieto hänen hirvittävästä luomuksestaan ja kyvyttömyys jakaa taakkaansa kenenkään kanssa. Hän valittaa yksinäisyyttä, joka kuluttaa häntä ja kyvyttömyyttä löytää lohtua tai yhteyttä muihin.
* Itsesyytös: Victorin valitus on täynnä itsesyytöstä ja syvää syyllisyyden tunnetta. Hän tunnistaa toimintansa hirviömäisen luonteen ja tuhoavan polun, jolle hän on lähtenyt. Hän syyttää itseään kaikesta, mikä on mennyt pieleen, ja ilmaisee syvää katumusta röyhkeytyksestään ja piittaamattomuudestaan.
* Epätoivo ja toivo: Huolimatta hänen epätoivonsa ylivoimaisesta painosta, Victorin valitus vihjaa myös toivon välähdystä. Hän etsii epätoivoisesti keinoa kumota tekojensa seuraukset toivoen löytävänsä lunastuksen ja lievittävänsä kärsimyksiään. Tämä lunastuksen kaipuu lisää hänen valitukseensa monimutkaisuutta tehden siitä monimutkaisen ja syvästi liikuttavan ilmaisun inhimillisestä kärsimyksestä.
Pohjimmiltaan luvun 16 avaus kirjassa *Frankenstein* on syvällinen ja liikuttava valitus, joka vangitsee Victor Frankensteinin emotionaalisen myllerryksen, hänen syvän katumuksensa ja hänen epätoivoisen kaipauksensa lunastukseen. Se on voimakas esimerkki siitä, kuinka loistavimmat ja kunnianhimoisimmatkin mielet voivat kuluttaa tekojensa seurauksia.