Muoto ja rakenne :Globe Theatre oli pyöreä puurakennus, jossa oli ulkopiha. Lava heijastui sisäpihalle, ja yleisö seisoi tai istui lavan ympärillä kolmessa puisessa galleriassa.
Katto ja olkikatos :Globen katto peitti vain teatterin sisäosan jättäen keskialueen avoimeksi taivaalle. Lavan yli ulottui olkikatos, joka tarjosi suojaa näyttelijöille.
Lavastussuunnittelu :Globen näyttämö oli korotettu taso ilman verhoa, ja se sisälsi kaksi pääaluetta – etulavan ja takalavan. Etulava oli paikka, jossa suurin osa toiminnasta tapahtui, ja takalavaa käytettiin yksityisyyttä vaativiin kohtauksiin, kuten makuuhuoneisiin tai sisätiloihin.
Yleisökokemus :Globe Theater tarjosi yleisölleen erilaisia istumavaihtoehtoja. Groundlings, osallistujista köyhin, seisoi avoimella pihalla suoraan lavan edessä. Varakkaammat suojelijat saivat ostaa paikkoja gallerioista, jotka tarjosivat paremmat näkymät esityksiin.
Luonnollinen valaistus :Koska Elisabetin aikakaudella ei ollut keinovalaistusta, esitykset pidettiin Globe-teatterissa päiväsaikaan, jolloin siellä oli luonnonvaloa. Tämä vaikutti esitysten ajoitukseen ja kestoon.
Joustavuus :Globe Theatren suunnittelu mahdollisti joustavuuden lavastusta varten. Rekvisiitta, maisemat ja tasot olivat helposti siirrettävissä ja järjestettävissä lavalla, mikä lisäsi mahdollisuuksia monipuoliseen teatterituotantoon.
Intiimi asetus :Globe Theaterin kapasiteetti oli suhteellisen pieni, noin 3 000 ihmistä. Tämä loi intiimin ympäristön, jossa yleisö oli lähellä näyttelijöitä, mikä lisäsi välittömyyden tunnetta ja sitoutumista esityksiin.
Sen sijaan moderneissa teattereissa on tyypillisesti proscenium-lavat, jolloin yleisö istuu riveissä lavaa päin. Niissä on usein monimutkaiset valaistus- ja äänijärjestelmät, ja monissa on ilmastointi ja mukavat istuimet. Nämä suunnitteluerot heijastavat vuosisatojen aikana tapahtuneita muutoksia teatterin arkkitehtuurissa, tekniikassa ja yleisön mieltymyksissä.