1. Inspiraatioporno :Pyörätuolin käyttäjiä kuvataan usein inspiroivina hahmoina, jotka selviävät vammaisuudestaan ja saavuttavat suuria asioita, usein liian sentimentaalisesti tai sensaatiomaisesti esitettyinä. Tämä voi säilyttää ajatuksen siitä, että pyörätuolin käyttäjät määritellään vammansa ja poikkeuksellisten olosuhteiden perusteella, eikä tavallisina yksilöinä, joilla on samat kyvyt ja rajoitukset kuin kenellä tahansa muulla.
2. Sääli ja haavoittuva :Pyörätuolin käyttäjät kuvataan usein avuttomina ja avun tarpeessa, mikä herättää sääliä tai myötätuntoa. Tämä kuvaus vahvistaa käsitystä siitä, että pyörätuolin käyttäjät eivät pysty huolehtimaan itsestään ja laiminlyövät vahvuutensa, itsenäisyytensä ja tahdonvapautensa.
3. Monimuotoisuuden puute :Mediassa pyörätuolin käyttäjät ovat pääasiassa valkoisia, miehiä ja työkykyisiä näyttelijöitä, jotka esittävät vammaisia hahmoja. Tämä rajoitettu esittely sulkee pois pyörätuolin käyttäjien suuren monimuotoisuuden rodun, sukupuolen, iän ja muiden näkökohtien suhteen, mikä johtaa epätarkkuuteen pyörätuolin käyttäjäyhteisöstä.
4. Vammaisuuden voittamiseksi klise :Mediassa on usein kertomuksia, jotka keskittyvät vamman voittamiseen ensisijaisena teemana, mikä viittaa siihen, että henkilön arvon määrää yksinomaan hänen kykynsä tehdä "normaalia" asioita sen sijaan, että tunnustettaisiin hänen ainutlaatuiset vahvuutensa ja panoksensa. Tämä korostaa työkykyistä näkökulmaa normina ja heikentää käsitystä vammaisuudesta luonnollisena osana ihmisen monimuotoisuutta.
5. Supercrip-myytti :Supercrip-myytti kuvaa pyörätuolin käyttäjiä poikkeuksellisen taitavina yksilöinä, joiden on ylitettävä odotukset tullakseen arvollisiksi. Tämä luo epärealistisia standardeja ja odotuksia, mikä viittaa siihen, että pyörätuolin käyttäjien on ylikompensoitava vammansa tullakseen arvokkaiksi yhteiskunnan jäseniksi.
6. Autenttisen edustuksen puute :Pyörätuolin käyttäjiä näyttelevät usein työkykyiset näyttelijät, mikä johtaa epäaitoon kuvauksiin, jotka säilyttävät stereotypioita ja estävät empatian. Vammaisten näyttelijöiden autenttinen casting on ratkaisevan tärkeää esteiden murtamiseksi ja tarkemman ja monipuolisemman esityksen mahdollistamiseksi.
Nämä stereotypiat kyseenalaistetaan ja pyörätuolin käyttäjistä edistetään kattavampaa ja tarkempaa esitystä tiedotusvälineissä. Vammaisten näyttelijöiden kannattamat inkluusioratsastajat edellyttävät, että elokuva- ja televisiotuotannot palkkaavat tietyn määrän vammaisia näyttelijöitä ja konsultteja, mikä varmistaa autenttisen edustuksen ja taistelee kyvykkyyttä vastaan viihdeteollisuudessa.