1. Ennakkokuva:
Shakespeare voi käyttää ennakointia vihjaillakseen tapahtumista tai paljastuksia, joita esiintyy myöhemmin näytelmässä. Tämä voi luoda tunteen ennakoinnista ja asettaa vaiheen reaktioihin, kun tapahtumat todella tapahtuvat. Esimerkkejä voivat olla viittaukset, ennustukset tai enteet aikaisemmissa kohtauksissa, jotka viittaavat tuleviin konflikteihin tai seurauksiin.
2. Luonnehdinta:
Tapa, jolla Shakespeare kehittää ja esittelee hahmoja näytelmän varhaisessa vaiheessa, voi valmistaa yleisön siihen, kuinka he reagoivat myöhemmissä kohtauksissa. Jos hahmosta tulee esimerkiksi impulsiivinen tai nopeatempoinen, yleisö saattaa odottaa hänen reagoivan voimakkaasti tai emotionaalisesti tulevassa yhteenotossa.
3. Teemat ja aiheet:
Shakespearen näytelmissä tutkitaan usein keskeisiä teemoja ja motiiveja, jotka kaikuvat läpi tarinan. Kutomalla nämä elementit aikaisempiin kohtauksiin, Shakespeare saattaa hienovaraisesti johtaa yleisön näihin teemoihin liittyviin odotettuihin reaktioihin. Jos esimerkiksi aikaisemmat kohtaukset keskittyvät koston, pettämisen tai rakkauden menettämisen käsitteeseen, nämä elementit voivat muodostaa vahvempia tunnereaktioita näytelmän myöhemmin, kun tiettyjä juonen tapahtumia tapahtuu.
4. Ironia ja harhaanjohtaminen:
Shakespeare käyttää toisinaan dramaattista ironiaa tai harhaanjohtamista aikaisemmissa kohtauksissa luodakseen yllätys-, shokki- tai huumorireaktioita myöhemmin. Tämä voi sisältää odotusten asettamisen, jotka kumoutuvat hienovaraisesti tai kumoutuvat juonen edetessä, mikä johtaa ironisiin reaktioihin tai odottamattomiin käänteisiin.
5. Rinnakkaiskohtaukset tai kontrastit :
Joskus Shakespearen näytelmissä on rinnakkaisia kohtauksia tai vastakkaisia tilanteita, jotka saavat aikaan myöhempiä reaktioita. Vetämällä yhtäläisyyksiä tai asettamalla erilaisia skenaarioita vierekkäin, yleisöä voidaan kutsua vertailemaan tai pohtimaan erilaisia reaktioita tai käyttäytymismalleja kontekstista toiseen.
Kaiken kaikkiaan Shakespeare valmistaa yleisöä reaktioihin aikaisemmissa kohtauksissa käyttämällä tekniikoita, kuten ennakointia, karakterisointia, temaattista kehitystä, dramaattista ironiaa ja rinnakkaisia rakenteita. Nämä tekniikat muokkaavat vähitellen yleisön ymmärrystä näytelmässä esitellyistä hahmoista, tilanteista ja konflikteista, mikä lisää myöhempien tapahtumien dramaattista jännitystä ja emotionaalista vaikutusta.