Keskiajalla termiä "lava" käytettiin usein kuvaamaan korotettua alustaa tai rakennustelinettä, jota käytettiin julkisiin esityksiin, kuten näytelmiin, näytelmiin ja uskonnollisiin seremonioihin. Nämä näyttämöt olivat usein tilapäisiä rakenteita, jotka pystytettiin kaupungin aukioille tai muihin julkisiin tiloihin.
Renessanssin aikana lavastus- ja lavastuskäsitys kehittyi entisestään. Pysyviä teatterirakennuksia rakennettiin, ja näyttämöstä tuli kiinteämpi osa teatterielämystä. Lava-alue oli usein koristeltu taidokkailla lavastuksilla ja rekvisiittailla, ja valo- ja ääniefektien käyttö yleistyi.
Nykyaikana termiä "lava" käytetään viittaamaan erilaisiin esitystiloihin, mukaan lukien proscenium-lavat, työntölavat ja areenalavat. Jokaisella näyttämötyypillä on omat ainutlaatuiset ominaisuutensa ja etunsa, ja lavasuunnittelun valinta riippuu esityksen erityisvaatimuksista.
Yleisesti ottaen sanan "lava" alkuperä voidaan jäljittää antiikin kreikkalaiseen esityksiin käytetyn väliaikaisen suojan käsitteeseen, ja se on kehittynyt ajan myötä kattamaan koko esitysalueen teatterikontekstissa.