1. Puhuaminen ja sihiseminen: Yleisö huusi ja sihisi äänekkäästi esityksen aikana. Nämä äänet olivat selkeä merkki näyttelijöille ja teatteriryhmälle siitä, että yleisö ei ollut tyytyväinen.
2. Esineiden heittäminen: Joissakin tapauksissa yleisön jäsenet heittivät lavalle esineitä, kuten mätäneitä hedelmiä, vihanneksia tai jopa pieniä kolikoita ilmaistakseen tyytymättömyyttään. Tämä oli paheksunnan äärimmäinen muoto.
3. Huutaminen ja pilkkaaminen: Yleisön jäsenet voivat huutaa, pilkata ja esittää erilaisia halventavia kommentteja esityksen aikana. Tämä riehakas käytös häiritsisi näytelmää ja olisi selkeä osoitus tyytymättömyydestä.
4. Lähtö: Jos merkittävä osa katsojista koki paheksunnan voimakkaasti, he voisivat kollektiivisesti poistua teatterista. Uloskäveleminen oli symbolinen ele, joka osoitti yleisön täydellisen hylkäävän näytelmän.
5. Julkinen kritiikki: Esityksen jälkeen tyytymättömät teatterivieraat saattavat kirjoittaa näytelmästä negatiivisia arvosteluja tai kritiikkiä. He saattoivat myös ilmaista tyytymättömyytensä pamfletien, suullisesti tai jopa julkaisujen, kuten lehtien ja sanomalehtien, avulla.
On tärkeää huomata, että nämä tyytymättömyyden ilmaisun muodot olivat yleisempiä Elisabetin aikana kuin niitä pidettäisiin hyväksyttävinä nykyään. Näytelmäkirjailijat ja teatteriyhtiöt harkitsivat tarkasti yleisöpalautetta, koska heidän menestymisensä ja maineensa riippuivat vahvasti massojen hyväksynnästä ja holhouksesta.