Elisabet-aikaisessa Englannissa virallinen uskonto oli kristinusko, ja Raamattu hyväksyttiin laajalti totuuden perimmäiseksi lähteeksi. Raamattu sisältää monia kertomuksia yliluonnollisista tapahtumista, kuten Jeesuksen Kristuksen ihmeistä ja profeettojen näyistä. Tämän seurauksena Shakespearen aikaiset ihmiset uskoivat todennäköisemmin, että yliluonnollisia asioita voi todella tapahtua.
Lisäksi luonnontieteellinen ymmärrys oli Shakespearen aikana paljon vähemmän edistynyt kuin nykyään. Ihmisillä ei ollut selkeää käsitystä siitä, miten maailma toimii, ja he pitivät todennäköisemmin outoja tai epätavallisia tapahtumia yliluonnollisten syiden syynä. Esimerkiksi äkillinen myrsky voidaan nähdä merkkinä jumalallisesta tyytymättömyydestä tai sairaan ihmisen saatetaan ajatella olevan demonin riivaama.
Näiden tekijöiden seurauksena yliluonnollisia elementtejä sisältävät tarinat hyväksyttiin Shakespearen aikana yleisesti osaksi todellisuutta. Niitä ei pidetty kuvitteellisina tai uskomattomina, vaan pikemminkin aitoja kertomuksia asioista, joita voisi todella tapahtua. Tämä näkyy siinä, miten Shakespeare käyttää yliluonnollisia elementtejä omissa näytelmissään. Teoksissa, kuten "Kesäyön unelma" ja "Myrsky", Shakespeare sisällyttää tarinoihinsa keijuja, noitia ja muita yliluonnollisia olentoja ilman ironiaa tai epäuskoa. Nämä olennot ovat yksinkertaisesti osa Shakespearen luomaa maailmaa, ja näytelmien hahmot hyväksyvät ne todellisiksi.
Nykyään tarinoihin, joissa on yliluonnollisia elementtejä, suhtaudutaan usein skeptisemmin. Tämä johtuu osittain tieteellisen rationalismin noususta, joka on saanut ihmiset kyseenalaistamaan kaiken olemassaolon, jota ei voida selittää luonnollisilla syillä. Lisäksi yhteiskunnan lisääntyvä sekularisoituminen on tehnyt ihmiset vähemmän todennäköisesti uskomaan yliluonnollisen olemassaoloa tukeviin uskonnollisiin opetuksiin.
Näiden tekijöiden seurauksena yliluonnollisia elementtejä sisältävät tarinat nähdään nykyään usein fiktiivisinä tai uskomattomina. Niistä voidaan nauttia viihdearvonsa vuoksi, mutta niitä ei yleisesti hyväksytä todeksi. Tämä on toisin kuin Shakespearen aika, jolloin yliluonnollisia elementtejä pidettiin olennaisena osana todellisuutta.