Polonius ja kuningas suunnittelevat suunnitelman vakoilla Hamletia ja vahvistavat epäilyksensä tämän hulluudesta. He neuvovat Opheliaa olemaan vuorovaikutuksessa Hamletin kanssa ja yrittämään saada häneltä tietoa, kun häntä tarkkaillaan tarkasti. Polonius uskoo, että jos Hamletin hulluus johtuu hänen rakkaudestaan Opheliaan, tätä voidaan käyttää työkaluna hänen mielentilan ymmärtämiseen.
Ofelian reaktio tapaan, jolla Hamlet puhuu hänelle:
Kun Hamlet kohtaa Ophelian, hän kohtelee häntä aluksi ystävällisesti ja kiintymyksellä, muistelee heidän menneitä yhteisiä aikojaan. Keskustelun edetessä hänen käytöksensä kuitenkin muuttuu radikaalisti. Hamletista tulee ankara, kriittinen ja jopa julma puheessaan Opheliaa kohtaan. Hän syyttää häntä epärehellisyydestä, hylkäävyydestä ja uskottomasta.
Ophelia on järkyttynyt ja loukkaantunut syvästi Hamletin sanoista. Hän pyytää häntä lopettamaan ja ilmaisee hämmennyksensä hänen äkillisestä asennemuutoksestaan. Hän ei voi ymmärtää, miksi mies, jota hän kerran rakasti ja ihaili, kohtelee häntä nyt niin halveksivasti ja julmasti.
Ophelian reaktio on sekoitus hämmennystä, kipua ja haavoittuvuutta. Hän on hajanainen rakkautensa Hamletiin ja tämän käytöksen ankaran todellisuuden välillä. Tapaaminen saa hänet emotionaalisesti järkyttyneeksi ja toimii katalysaattorina hänen henkiselle rappeutumiselleen, joka lopulta johtaa hänen traagiseen kuolemaansa.