Neljästö 1
-"Kun häpeässä onnen ja miesten silmien edessä..."
Runo alkaa henkilökohtaisen masentuneisuuden ja onnettomuuden tunteella. Sana "häpeä" antaa synkän sävyn ja viittaa tilaan, jossa on epäsuotuisa ja huonosti arvostettu sekä omaisuus (onni tai kohtalo) että muiden arvostelu.
-"Minä yksin piippaan syrjäytyneisyyttäni..."
Shakespeare esittelee olevansa eristyksissä, yksin surussaan, vuodattaen kyyneleitä valitettavista olosuhteistaan. Sana "piiputtaa" välittää syvän surun ja itsesäälin tunteen.
-"Ja vaivaa kuuro taivas saappattomilla itkuillani..."
Kuvaus siitä, että puhujan itku ei pääse taivaaseen, merkitsee avuttomuuden ja epätoivon tunnetta. Adjektiivi "saappaaton" korostaa hänen ponnistelujensa turhuutta, mikä voimistaa masennusta.
Neljästö 2
-"Ja katso itseäni ja kiroa kohtaloani..."
Runoilijan itsereflektio saa surullisen käänteen, kun hän kohtaa oman tilanteensa ja syyttää kohtaloaan. Sana "kirous" vahvistaa hänen sisäisen myllerryksensä ja turhautumisensa syvyyttä, mikä viittaa vahvaan tunnereaktioon hänen olosuhteisiinsa.
-"Toivottavasti yhtä toivossa rikasta lisää..."
Shakespeare ilmaisee kaipuu parempaan tilaan, kaipaa olla kuin joku, jolla on enemmän toivoa ja optimismia. Vertailu korostaa hänen omaa puutetta ja syventää haikeuden tunnelmia.
-"Featur'd pitää hänestä, kuten hän ystävien hallussa..."
Puhujan toive ulottuu hänen fyysiseen ulkonäköönsä ja ihmissuhteisiinsa, sillä hän haluaa ilmentää ominaisuuksia, joiden uskoo tekevän hänestä onnekkaamman ja hyväksytymmän. Tämä lisää entisestään katumusta ja itsekritiikkiä.
Yhteenvetona voidaan todeta, että Sonnet 29:n kaksi ensimmäistä neliötä luovat itsetutkiskelun ja emotionaalisen haavoittuvuuden tunnelman, jossa vallitsee tyytymättömyyden ja itsensä moittamisen tunne. Shakespeare välittää tehokkaasti puhujan sisäisen kamppailun, kun hän kamppailee häpeän, yksinäisyyden ja tyytymättömyyden tunteiden kanssa.