* kosteuden puute: Kosteus on ensisijainen syyllinen marmorin heikkenemisessä. Vesi voi vuotaa marmorin huokosiin ja jäädyttää, laajentaa ja aiheuttaa halkeamia. Tämä prosessi, joka tunnetaan nimellä Frost Weathering, voi vahingoittaa patsaa merkittävästi ajan myötä. Aavikot ovat erittäin kuivia ympäristöjä, mikä minimoi pakkasen säästä ja muut veteen aiheutuvat vauriot.
* Vähentyneet kemialliset reaktiot: Sadevesi, etenkin saastuneilla alueilla, on usein hapan. Tämä hapan sade voi reagoida kalsiumkarbonaatin kanssa marmorissa, aiheuttaen pinnan heikentyvän kemiallisen reaktion. Sateen puute aavikkoympäristössä vähentää merkittävästi tätä kemiallista sääprosessia.
* rajoitettu biologinen aktiivisuus: Mikro -organismit, kuten levät, jäkälä ja sienet, menestyvät kosteissa ympäristöissä ja voivat edistää marmorin hajoamista. Nämä organismit vapauttavat happamia yhdisteitä, jotka voivat heikentää kiveä. Aavikon kuivet olosuhteet rajoittavat näiden organismien kasvua hidastaen biologista säätä.
* Lämpötila äärimmäisyydet: Vaikka aavikot kokevat äärimmäiset lämpötilan vaihtelut, nämä variaatiot eivät ole niin vahingollisia marmorille kuin kosteamissa ympäristöissä kokeneet. Lämpötilan nopeat muutokset voivat aiheuttaa kiven laajenemisen ja supistumisen, mikä johtaa halkeamiin ja hiipiin. Aavikon kuiva ilma mahdollistaa kuitenkin paremman ilmanvaihdon, lieventäen lämpötilan muutosten vaikutuksia.
Lopuksi: Matalan kosteuden, rajoitettujen kemiallisten reaktioiden, vähentyneen biologisen aktiivisuuden ja moderoitujen lämpötilanvaihteluiden yhdistelmä tekee kuivasta aavikkoympäristöstä, joka on ihanteellista marmorin patsaiden säilyttämiseen.