Eräs merkittävä virstanpylväs elokuvateatterin kehityksessä oli Robert William Paulin vuonna 1896 keksimä heijastava elokuvanäyttö. Tässä valkokankaassa käytettiin koveran peilin ja läpikuultavan valkokankaan yhdistelmää, mikä paransi projisoitujen kuvien kirkkautta ja terävyyttä. Toinen merkittävä panos tuli vuonna 1913, kun C. Francis Jenkins ja Thomas Armat kehittivät linssimäisen näytön, jossa oli strukturoitu pinta pienillä harjanteilla, mikä mahdollistaa laajemmat katselukulmat ja paremman kuvanlaadun.
Hopeapinnoitettujen näyttöjen käyttö heijastavuuden parantamiseksi tuli suosituksi 1920-luvulla, ja kaarevien näyttöjen käsite, joka tarjoaa mukaansatempaavamman katselukokemuksen, otettiin käyttöön 1950-luvun lopulla. Lisäinnovaatiot valkokankaiden materiaaleissa ja teknologioissa, kuten suuren vahvistuksen näytöt, mikrorei'itetyt näytöt ja takaprojektiojärjestelmät, vaikuttivat edelleen elokuvateatterien kehitystä vuosikymmenten ajan.
Siksi sitä ei voida kaventaa tiettyyn vuoteen, koska elokuvateatterin keksintö oli seurausta sarjasta asteittaisia parannuksia ja edistysaskeleita elokuvan projisoinnin alalla 1800-luvun lopulla ja sen jälkeen.