Ennen Shelly v. Kraemer -tapausta oli yleistä, että Yhdysvaltojen kaupunginosilla oli rotua rajoittavia sopimuksia, jotka kielsivät kiinteistön myynnin tai vuokraamisen tietyille roturyhmille. Näitä liittoja käytettiin usein pitämään afroamerikkalaiset poissa valkoisten naapurustoista. Vuonna 1945 J.D. Shelly, afrikkalainen amerikkalainen mies, osti kodin naapurustosta St. Louisista Missourista, jolla oli rotua rajoittava liitto. Naapuruston kiinteistönomistajat haastoivat Shellyn oikeuteen väittäen, että liitto esti häntä omistamasta omaisuutta.
Asia eteni korkeimpaan oikeuteen, joka ratkaisi Shellyn. Tuomioistuin katsoi, että osavaltioiden tuomioistuimet eivät voineet panna täytäntöön rotua rajoittavia sopimuksia, koska ne rikkoivat Yhdysvaltain perustuslain neljäntoista lisäyksen yhtäläistä suojelua koskevaa lauseketta. Tuomioistuin perusteli, että liitot olivat syrjiviä ja että ne riistävät afroamerikkalaisilta heidän oikeuden yhtäläiseen lain mukaiseen suojeluun.
Päätös asiassa Shelly v. Kraemer oli suuri askel eteenpäin taistelussa kansalaisoikeuksien puolesta Yhdysvalloissa. Se auttoi murtamaan oikeudellisia esteitä, jotka estivät afroamerikkalaisia omistamasta koteja valkoisilla alueilla, ja tasoitti tietä asuntojen erottelulle. Päätös inspiroi myös muita oikeudellisia haasteita syrjiville käytännöille, kuten erottelulle kouluissa ja julkisissa majoitustiloissa.
Shelly v. Kraemer pidetään yhtenä tärkeimmistä korkeimman oikeuden tapauksista kansalaisoikeuksien historiassa. Se oli merkittävä päätös, joka auttoi muuttamaan Amerikan historian kulkua ja edisti merkittävästi taistelua rotujen tasa-arvon puolesta Yhdysvalloissa.