1. Pragmaattinen lähestymistapa: James lähestyi uskontoa pragmaattisesta näkökulmasta, mikä tarkoittaa, että hän oli kiinnostunut sen käytännön vaikutuksista pikemminkin kuin sen totuusväitteistä. Hän uskoi, että uskonnolliset uskomukset ovat arvokkaita, jos ne edistävät ihmisen hyvinvointia, onnellisuutta ja merkityksen tunnetta.
2. Uskonnollisen kokemuksen arvo: James korosti henkilökohtaisten uskonnollisten kokemusten merkitystä. Hän väitti, että nämä kokemukset, joille usein on ominaista kunnioituksen, ihmetyksen ja yhteyden tunteet johonkin itseään suurempaan tunteeseen, voivat olla syvästi mullistavia ja rikastuttavia. Hän dokumentoi nämä kokemukset kirjassaan "The Varities of Religious Experience".
3. Halu uskoa: James ehdotti käsitteen "tahto uskoa" väittäen, että joissakin tapauksissa on järkevää uskoa johonkin, vaikka ehdotonta näyttöä ei olisikaan. Hän uskoi, että usko voi olla voimakas hyvää edistävä voima, vaikka se ei perustuisi logiikkaan tai tieteelliseen näyttöön.
4. Terve ja sairas sielu: James erotti kaksi psykologista tyyppiä:"tervemielinen" ja "sairas sielu". Tervemieliset ovat optimistisia, iloisia ja luontaisesti taipuvaisia uskoon. Sairas sielu sitä vastoin on pessimistisempi ja taipuvainen epäilemään ja epätoivoon. Hän väitti, että molemmat tyypit voivat hyötyä uskonnollisesta vakaumuksesta eri tavoin.
5. Uskonnollinen tunne: James uskoi, että uskonto johtuu ihmisen perustavanlaatuisesta tunteesta - "uskonnollisesta tunteesta" - jota hän kuvaili synnynnäiseksi haluksi saada yhteys johonkin itseään suurempaan. Tämä tunne voi ilmetä eri muodoissa henkilökohtaisesta rukouksesta järjestetyihin uskonnollisiin instituutioihin.
6. Rituaalin ja yhteisön merkitys: James ymmärsi uskonnollisten rituaalien ja yhteisön merkityksen uskon vaalimisessa ja yhteenkuuluvuuden tunteen tarjoamisessa. Hän uskoi, että nämä käytännöt voisivat auttaa ihmisiä saamaan yhteyden uskonnollisiin tunteisiinsa ja löytämään merkityksen elämälle.
7. Ei usko perinteiseen dogmaan: Vaikka James arvosti uskonnollista kokemusta, hän ei hyväksynyt perinteisiä uskonnollisia oppeja tai dogmeja. Hän uskoi, että monet uskonnolliset uskomukset eivät välttämättä ole totta, mutta ne voivat silti olla arvokkaita, koska ne edistävät yksilön hyvinvointia.
Yhteenvetona William Jamesin näkemys uskonnosta oli pragmaattinen ja korosti henkilökohtaisen kokemuksen merkitystä, halua uskoa ja uskonnon roolia merkityksen ja hyvinvoinnin edistäjänä. Hän ei hyväksynyt perinteisiä dogmeja, mutta tunnusti uskonnon merkityksen ihmiselämässä ja sen potentiaalin myötävaikuttaa tyydyttävämpään ja merkityksellisempään olemassaoloon.