1. Personifikaatio: Keats persoonallistaa heinäsirkkaa ja sirkkasta ja antaa niille ihmismäisiä ominaisuuksia ja ominaisuuksia. Heinäsirkkaa kuvataan "iloiseksi", "ääneksi" ja "onnellisimmäksi", kun taas sirkka on "köyhä", "melankolinen" ja "hiljainen". Tämä personifikaatio auttaa luomaan empatian tunteen molempia hyönteisiä kohtaan ja antaa runoilijalle mahdollisuuden tutkia heidän erilaisia asenteitaan elämään.
2. Metafora: Keats vertaa heinäsirkkaa ja sirkka metaforien avulla muihin esineisiin tai käsitteisiin. Hän kuvailee heinäsirkkaa esimerkiksi "putkeutuvaksi" hyönteiseksi, mikä viittaa sen iloiseen ja huolettomaan luonteeseen. Sitä vastoin hän vertaa krikettiä "hiljaiseen muotoon" korostaen sen hiljaista ja yksinäistä olemassaoloa. Nämä metaforat auttavat luomaan elävän kuvan kahdesta hyönteisestä ja niiden vastakkaisista persoonallisuuksista.
3. Alliteraatio: Keats käyttää alliteraatiota eli konsonanttiäänien toistoa sanojen tai tavujen alussa luodakseen rytmin ja musikaalisuuden tunteen runoon. Esimerkiksi rivi "Maan runous lakkaa nyt" sisältää "p"-äänen toiston, joka auttaa jäljittelemään heinäsirkkalaulun ääntä. Tämä alliteroinnin käyttö lisää runon aistillista rikkautta ja parantaa sen yleistä musikaalisuutta.
4. Kuvat: Keats käyttää eloisia kuvia luodakseen yksityiskohtaisen ja aistinvaraisen kuvauksen luonnosta. Runo on täynnä viittauksia nähtävyyksiin, ääniin ja tekstuuriin, kuten "heinäsirkka piipussaan" ja "lukemattomien mehiläisten nurina". Tämä kuvasto auttaa luomaan vahvan tunnelman ja antaa lukijalle mahdollisuuden kokea luontoa runoilijan silmin.
5. Kontrasti: Keats käyttää kontrastia korostaakseen heinäsirkan ja sirkon välisiä eroja. Heinäsirkka on kuvattu huolettomana ja iloisena olentona, kun taas sirkka on kuvattu melankolisena ja yksinäisenä hahmona. Tämä kontrasti auttaa luomaan runoon jännityksen ja draaman tunteen, ja se herättää kysymyksiä onnen luonteesta ja elämän tarkoituksesta.
Kaiken kaikkiaan Keatsin taitava käyttö kirjallisissa välineissä, kuten personifikaatiossa, metaforassa, alliteraatiossa, kuvissa ja kontrastissa, lisää runon rikkautta, monimutkaisuutta ja emotionaalista vaikutusta, mikä antaa hänelle mahdollisuuden tutkia luonnon, kuolevaisuuden ja ihmisen tilan teemoja.