1. Tyhjä säe: Koko näytelmän ajan Shakespeare käyttää ensisijaisesti tyhjää säkeistöä, riimitöntä jambista pentametriä luodakseen vuoropuheluun luonnollista keskustelua. Tyhjän säkeen metri lisää kieleen dramaattista rytmiä.
2. Sonetti: Kuuluisa "parvekekohtaus" Romeon ja Julian välillä (näytös 2, kohtaus 2) on kirjoitettu sonettimuotoon, perinteiseen 14-riviseen runorakenteeseen, jossa on erityinen riimijärjestelmä. Tämä korostaa kahden päähenkilön välisiä voimakkaita romanttisia tunteita ja runollista kieltä.
3. Oxymoron: Shakespeare käyttää usein oksymoroneja, puhehahmoa, joka yhdistää näennäisesti ristiriitaisia termejä, kuten "tähdet rakastavat", "katkera-suloinen" ja "reilu on rumaa, ja foul on reilua", mikä korostaa tehokkaasti rakkauden ristiriitaista luonnetta. kohtalosta ja näytelmän traagisista tapahtumista.
4. Alliteraatio: Konsonanttiäänien toistaminen sanojen tai painotettujen tavujen alussa luo painotuksia, äänikuvioita ja musikaalisuutta. Esimerkiksi:"Mutta, pehmeä, mikä valo tuon ikkunan läpi rikkoutuu?"
5. Kuvat: Shakespeare käyttää eloisia ja mieleenpainuvia kuvia, mukaan lukien metaforat, vertaukset ja personifikaatiot, parantaakseen näytelmän runollista kieltä. Esimerkiksi:"Kun hän kuolee, ota hänet ja leikkaa se pieniksi tähdiksi, niin hän tekee taivaan kasvot niin kauniiksi, että koko maailma rakastuu yöhön."
6. Ennakkokuva: Koko näytelmän ajan Shakespeare pudottaa taitavasti hienovaraisia vihjeitä ja profetioita, jotka viittaavat lähestyvään tragediaan. Esimerkiksi prologissa kuoro varoittaa, että näytelmän tapahtumat ovat täynnä "kuoleman leimaamaa rakkautta".
7. Dramaattista ironiaa: Tämä tapahtuu, kun yleisö on tietoinen tiedosta, jota hahmot eivät itse ole. Merkittävin esimerkki on yleisö, joka tietää, että Romeo ja Julia uskovat toisensa kuolleiksi, kun he riistävät henkensä.
8. Symboliikka: Shakespeare käyttää symboleja lisätäkseen syvempiä merkityskerroksia. Näkyvin symboli on myrkky, joka edustaa näytelmässä rakkauden tuhoisaa voimaa.
9. Punnit ja sanaleikki: Shakespeare yhdistää sanaleikkejä, kaksoispäätelmiä ja muita sanaleikkejä luodakseen huumoria ja lisätäkseen dialogiin monimutkaisuutta. Nämä sanaleikit vihjaavat usein taustalla oleviin merkityksiin ja ennakoivat tulevia tapahtumia.
10. Klassiset viittaukset: Shakespeare sisältää viittauksia klassiseen mytologiaan ja historiallisiin henkilöihin lisätäkseen näytelmän kulttuurista ja älyllistä syvyyttä. Esimerkiksi Romeo kutsuu Juliaa "minun Rosalinekseni", nyökkäyksenä onnettomalle rakkaudelle, jota hän tunsi serkkuaan kohtaan.
11. Traaginen virhe (Hubris): Romeon ja Julian kaatuminen johtuu suurelta osin heidän traagisista puutteistaan. Romeon impulsiivinen ja intohimoinen luonne saa hänet tekemään hätiköityjä päätöksiä, kun taas Julian nuorekas elämys ja omistautuminen voidaan pitää hänen puutteenaan. Tämä käsite on linjassa klassisen kreikkalaisen hamartian tai traagisen virheen kanssa.
Shakespearen taitava näiden kirjallisten tekniikoiden käyttö nostaa "Romeon ja Julian" yksinkertaisen rakkaustarinan ulkopuolelle ja muuttaa sen ajattomaksi rakkauden, kohtalon ja ihmisen tilan tutkimiseksi.