Durante Romantiikan aikana säveltäjät alkoivat käyttää torvea näkyvämmin, hyödyntäen sen kaunista sävyä, laajaa dynamiikkaa ja kykyä välittää tunteita. Berlioz, Schumann ja Wagner olivat niitä, jotka kirjoittivat ilmeisimpiä ja virtuoosiisimpia sarviosia, mikä myötävaikutti torven merkityksen kasvuun.
Tässä on joitain avaintekijöitä, jotka tekivät sarven merkittävän romantiikan aikana:
1. Tekniset edistysaskeleet: Torven suunnittelussa ja rakenteessa tehdyt parannukset, kuten uusien venttiilien ja suukappaleiden kehittäminen, mahdollistivat suuremman joustavuuden, paremman intonoinnin ja laajemman kantaman.
2. Ilmoitus ja tunteet: Torven lämmin ja pehmeä soundi yhdistettynä kykyyn sulautua hyvin muihin soittimiin teki siitä ihanteellisen välittämään romanttiselle musiikille ominaisia tunne- ja persoonallisia ilmaisuja.
3. Melodiset ja solistiset roolit: Romanttiset säveltäjät antoivat torvelle teoksissaan usein melodisempia ja solistisempia rooleja. Tämä voidaan kuulla kappaleissa, kuten Beethovenin viides sinfonia, Mendelssohnin "Hebrides-alkusoitto" ja Brahmsin toinen sinfonia.
4. Orkesteriväri: Torven ainutlaatuinen sointi lisäsi rikkautta ja väriä orkesteripalettiin. Sitä käytettiin usein luomaan tunnelmallisia tehosteita ja herättämään luonnontunnetta.
5. Konserttiteokset: Useat säveltäjät kirjoittavat omistettuja konserttiteoksia käyrätorvelle esitellen sen virtuoosisia ominaisuuksia. Merkittäviä esimerkkejä ovat Mozartin käyrätorvikonsertto nro 4 ja Carl Maria von Weberin Konsertino käyrätorvelle ja orkesterille.
6. Kamarimusiikki: Torvelta tuli näkyvä jäsen kamariyhtyeissä, ja hän esiintyi teoksissa, kuten Schubertin "Octett" ja Brahmsin Horn Trio.
Yhteenvetona voidaan todeta, että romanttinen aika merkitsi merkittävää käännekohtaa käyrätorven historiassa nostaen sen aiemmasta tukiroolistaan näkyvään ja ilmaisukykyiseen asemaan. Säveltäjien ponnistelujen ja uusien esitystekniikoiden kehittämisen myötä käyrätorvi muodostui tärkeäksi osaksi romanttista musiikkimaisemaa.