Papiston väärinkäyttö:
* Tietämättömyys ja koulutuksen puute: Erasmus arvostelee papiston laajalle levinnyttä tietämättömyyttä korostaen heidän oikean teologisen koulutuksen puutetta ja heidän riippuvuuttaan ulkoa muistamiseen aidon ymmärryksen sijaan. Hän valaisee pappeja, jotka eivät osaa edes lukea Raamattua oikein.
* Simony: Hän räjäyttää kirkon virkamiesten ja alennusten myynnin ja huomauttaa niiden tekopyhyydestä, jotka käyttävät hyväkseen uskontoa henkilökohtaisen hyödyn saamiseksi.
* Maailmallisuus ja ahneus: Erasmus pilkkaa monien papistojen ylellistä elämäntapaa ja asettaa heidän ylenpalttisen kulutuksensa vastakkain heidän köyhyyslupauksiinsa. Hän arvostelee heidän pyrkimyksiään hankkia rikkautta ja valtaa väittäen, että he ovat kiinnostuneet enemmän maallisesta omaisuudesta kuin hengellisistä asioista.
* Tekopyhyys: Erasmus huomauttaa, että monien papistojen saarnaamisen ja käytännön välillä on kuilu. Hän korostaa heidän tekopyhyyttään siveyden edistämisessä laittomissa asioissa, rauhan puolustamisessa sotien käydessä ja nöyryyden vaatimisessa ylellisyydessä eläessään.
Uskonnolliset käytännöt ja uskomukset:
* Liika rituaali: Hän satiirisee kirkon monimutkaisia seremonioita ja rituaaleja vihjaten, että niistä on tullut enemmän ulkoista kuin sisäistä hurskausta.
* Taikausko: Erasmus pilkkaa laajalle levinnyttä taikauskoa, mukaan lukien uskoa ihmeisiin ja jäänteisiin, joiden hän näkee heikentävän aitoa uskoa.
* Dogmaattiset kiistat: Hän arvostelee loputtomia teologisia keskusteluja ja argumentteja kirkon sisällä ja väittää, että ne vievät huomion pois kristinuskon ydinsanomasta.
* Henkilökohtaisen omistautumisen puute: Erasmus edistää henkilökohtaisempaa ja yksilöllisempää lähestymistapaa uskoon ja kehottaa ihmisiä kehittämään omaa suhdettaan Jumalaan sen sijaan, että turvautuisi vain ulkoisiin käytäntöihin.
Yleensä Erasmusin "The Praise of Folly" -kritiikin tavoitteena on uudistaa kirkkoa sisältäpäin. Hän uskoi, että kirkko oli keskittynyt liiaksi ulkonäköön ja institutionaaliseen voimaan, ja hän kannatti paluuta Kristuksen yksinkertaisiin opetuksiin ja henkilökohtaisempaan ja autenttisempaan hurskauden muotoon.
On tärkeää muistaa, että vaikka Erasmus oli kirkon kriitikko, hän oli myös harras kristitty. Hänen tarkoituksenaan ei ollut hajottaa kirkkoa, vaan uudistaa se sisältäpäin. Hänen satiirinsa oli tarkoitus herättää pohdintaa ja muutosta, ei tuhota.