Ensimmäisessä säkeistössä tuulta kuvataan "suureksi näkymättömäksi metsästäjäksi", joka "vaeltelee taivaalla koiran hampaan kanssa". Nämä kuvat viittaavat tuulen saalistusluonteeseen ja sen kykyyn aiheuttaa vahinkoa ja tuhoa. Toisessa säkeistössä keskitytään tuulen rooliin luonnon muovaamisessa, kun se "leikkaa peltoa ja harvuttaa puuta" ja "kasaa hiekkadyynejä meren raajoon". Tässä säkeessä tuuli nähdään voimana, joka sekä luo että tuhoaa, ja sen voima näkyy siinä, miten se muokkaa ympäristöä.
Kolmas säkeistö vangitsee tuulen leikkisän puolen, kun se "jahtaa lintuja ja perhosia" ja "tanssii lehtien kanssa puissa". Toisin kuin runossa aiemmin kuvattu tuhoisa voima, tuuli on tässä kuvattu ilkikurisena ja leikkisänä voimana, joka tuo iloa ja liikettä luontoon. Lopuksi, neljäs säkeistö tarjoaa heijastavan ja filosofisen otoksen tuulesta, viittaamalla siihen "Jumalan äänenä". Tämä viittaa siihen, että runon puhuja näkee tuulen jumalallisen ilmentymänä, voimakkaana voimana, joka on ihmisen ymmärryksen ja hallinnan ulkopuolella.
Kaiken kaikkiaan runo "Tuuli" esittää monimutkaisen ja monitahoisen tuulenkuvauksen, joka vangitsee sekä sen tuhoavan ja luovan voiman että sen leikkisät ja henkiset puolet.